If Vahinkovakuutusyhtiö lisää vakuutusten puhelinmyyntiä yhteistyössä protonen kanssa

IF VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ LISÄÄ VAKUUTUSTEN PUHELINMYYNTIÄ YHTEISTYÖSSÄ PROTONEN KANSSA Sampo-vahinkovakuutuksia tuottava If Vahinkovakuutusyhtiö ostaa telemyyntipalveluja Protone Oy:ltä, joka ryhtyy puhelimitse tarjoamaan täydennysturvaa Ifin nykyisille yksityisasiakkaille. Protone palkkaa Ifin Turun puhelinpalvelukeskukseen 12 myyntiagenttia sekä vastaa puhelinmyynnin koulutuksesta ja toteutuksesta. " Protonen palveluita hyödyntämällä lisäämme yhteydenottojemme määrää ja huolehdimme siitä, että asiakkaan vakuutusturva on kulloisenkin elämäntilanteen mukainen. Asiakkaat odottavat vakuutusyhtiöltään aktiivisuutta. Tämän eteen teemme töitä, mutta siinä tarvitaan myös puhelinmyynnin ammattilaisten panosta", johtaja Juha Toivonen If Vahinkovakuutusyhtiöstä sanoo. Asiakkaille puhelinpalvelu on vaivaton tapa hoitaa vakuutusasioita, on sitten kysymys vakuutussopimuksen sisällöstä tai siihen liittyvästä muutoksesta, lisäturvan tarpeesta tai laskusta. Myös korvausasioiden hoito puhelimitse on kasvanut huomattavasti. Vuonna 2002 yksityisasiakkaat soittivat Ifiin yhteensä noin 1 250 000 puhelua. Viime vuonna noin 17 000 vahinkoa korvattiin suoraan puhelimessa, ja yhdellä puhelinsoitolla hoidettujen korvausten määrä kasvaa koko ajan. Puhelinmyynti on selvästi kasvussa Puhelinpalvelukeskuksilla on nyt aikaisempaa keskeisempi rooli myös Suomen suurimman vahinkovakuuttajan myyntistrategiassa. Vakuutusten ammattitaitoinen puhelinmyynti on selvästi kasvussa. "Puhelinmyyntipalvelujen ostamisen pääsyy on nimenomaan myyntipalvelujen kehittäminen asiakkaiden odotusten mukaisesti, maantieteellisesti kattavasti ja samalla kustannustehokkaasti. Yhdistämällä molempien yritysten parhaat voimat If kykenee tarjoamaan vaivattoman tavan hoitaa omat ja perheen vakuutusasiat kerralla kuntoon", sanoo myyntijohtaja Pia Hörkkö Ifin puhelinmyynnistä. Ifin vakuutuksia myyvät sen omat konttorit, yrittäjävetoiset myyntipisteet, asiamiehet, autoliikkeet ja katsastusasemat sekä puhelin- ja verkkopalvelut.. "Haluamme olla vakuutusyhtiö, jonka palvelut ovat asiakkaiden helposti saatavissa ja käytettävissä", Hörkkö linjaa. Protone Oy on vaativaan puhelinmarkkinointiin ja asiakkuudenhallintaan erikoistunut yritys. "Tarjoamme asiakkuudenhallinnan tukipalveluita yrityksille, jotka haluavat systematisoida ja kehittää asiakkuuksiensa elinkaaren eri vaiheita. Tavoitteemme on asiakasyritysten myynnin lisääminen ja tukeminen telemarkkinoinnin ja tutkimuksen keinoin. Yhtiöllä on toimintaa Turun lisäksi Hämeenlinnassa, Espoossa ja Uudessakaupungissa", kertoo Protonen toimitusjohtaja Kari Heikkilä. Lisätiedot: Juha Toivonen, If Vahinkovakuutusyhtiö, puh. 010 514 1285, 050 424 1285 Pia Hörkkö, If Vahinkovakuutusyhtiö, puh. 010 514 1800, 050 376 1407 Kari Heikkilä, Protone, puh. (03) 622 5110, 050 387 1133 Anja Talasmo, If Vahinkovakuutusyhtiö, viestintä, puh. 010 514 4027, 0500 507993 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/01/15/20030115BIT00390/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/01/15/20030115BIT00390/wkr0002.pdf

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa