Ifillä edelleen vahva tulos

Vahinkovakuutusyhtiö Ifin tuloskehitys jatkui vakaana. Vakuutustekninen tulos vuodelta 2009 oli 488 miljoonaa euroa (vuonna 2008: 548 milj. e). Koko vuoden yhdistetty kulusuhde oli 92,1 prosenttia (91,8 %).

- If teki vahvan tuloksen vuonna 2009. Taantumasta huolimatta vakuutustoiminta pysyi hyvin kannattavana vakaan maksutulokehityksen ja vuoden aikana tehtyjen suurten sopimusten ansiosta. Myös sijoitustoiminta on kehittynyt oikein hyvin, sanoo Ifin konsernijohtaja Torbjörn Magnusson. Tulos ennen veroja kasvoi 17 prosentilla 644 miljoonaan euroon (549 milj. e) vuonna 2009. Kasvu johtuu pääasiassa sijoitusmarkkinoiden myönteisestä kehityksestä. Vuoden 2009 neljännen kvartaalin vakuutustekninen tulos oli 114 miljoonaa euroa (129 milj. e). Yhdistetty kulusuhde oli 92,7 prosenttia (91,9 %) jakson aikana ja tulos ennen veroja 168 miljoonaa euroa (154 milj. e). Suomessa merkittäviä vakuutussopimuksia If toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa sekä Venäjällä. Suomen toiminnan tekninen tulos oli 118 miljoonaa euroa (119 milj. e) vuonna 2009. Koko vuoden yhdistetty kulusuhde oli 88,5 prosenttia (89,4 %). Suomen toiminnan vakuutustekninen tulos vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä oli 7 miljoonaa euroa (22 milj. e). Yhdistetty kulusuhde oli 98,6 prosenttia (92,9 %) loka-joulukuussa 2009. - Ifin tulos Suomessa on hyvin tyydyttävä. Kannattavuutemme on hyvä ja olemme tehneet useita merkittäviä vakuutussopimuksia, joista yksi on jääkiekon SM-liigan vakuuttaminen. Toinen merkittävä vakuutussopimus koskee Suomen yliopistoja, jotka vuoden 2010 alusta ovat voineet lisätä itsehallintoaan ja hoitavat itse vakuutusturvansa. If voitti hankintakilpailun ja on nyt valittu kaikkien yliopistojen vahinkovakuuttajaksi, kertoo Ifin konsernijohtaja Torbjörn Magnusson. - Kovasta kilpailusta huolimatta markkinakehityksemme on vakaata. Viimeisen vuosineljänneksen tulosheikennys johtui pääasiassa varausten täsmennyksistä eikä heijasta tosiasiallista vakuutustoiminnan kehitystä jakson aikana, Torbjörn Magnusson jatkaa. Sammon tulos If kuuluu finanssikonserni Sampoon. Sampo-konsernin tulos ennen veroja oli 825 miljoonaa euroa (870 milj. e) vuonna 2009. Osakekohtainen tulos vuodelta 2009 oli 1,14 euroa (1,18 e).

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa

Liitteet & linkit