IFILTÄ 400 HEIJASTINLIIVIÄ JUHLIVAN OULUN PÄIVÄKODEILLE

If Vahinkovakuutusyhtiö muistaa 400-vuotisjuhlaansa viettävän Oulun pieniä kaupunkilaisia lahjoittamalla 400 heijastinliiviä kaupungin päiväkotien käyttöön. Lahjalla johtava kotien ja autojen vakuuttaja If haluaa myyntijohtaja Risto Tuomisen mukaan muistuttaa samalla siitä, kuinka tärkeää on tulla nähdyksi myös kaupungissa liikuttaessa puhumattakaan syksyn mittaan pitenevistä pimeistä illoista. If jatkaa viimesyksyistä asiakkaittensa turvallisuudenedistämistä lähettämällä lapsiperhe- ja muille asiakkailleen yhteensä 15 000 heijastinliivejä syksyn ja talven pimeisiin. Myös viime keväänä lähetetyistä pienistä ensiapulaukuista palaute asiakkailta on ollut hyvin kannustavaa. - Ifin viestiä Ole huoletta, me autamme viedään asiakkaille myös uuden Turvallisuusrahaston kautta. Rahaston tarkoituksena on tukea asiakkaita lähellä olevia yhteisöjä turvallisuutta edistävissä projekteissa tai hankinnoissa. Tukea voidaan hakea turvallisuutta edistäviin projekteihin tai hankintoihin, joille ei ole järjestetty muuta rahoitusta tai joiden osarahoituksessa voidaan käyttää Ifin myöntämää lahjoitusta - Turvallisuusrahastosta voivat tukea hakea muun muassa päiväkodit, koulut, kerhot, yhdistykset tai järjestöt esimerkiksi pyöräilykypäröiden, ensiaputarvikkeiden tai heijastinliivien hankintaan, myyntijohtaja Risto Tuominen kertoo. Rahastosta jaetaan tukea hakemusten perusteella kuukausittain yhdelle tai useammalle kohteelle enimmäismäärän rajoissa. Tukea Turvallisuusrahastosta haetaan internetin kautta osoitteessa www.if.fi/henkiloasiakkaat => Ifin Turvallisuusrahasto tai www.if.fi =>Tietoa Ifistä. Sekä Turvallisuusrahasto että vuodenaikojen riskeihin liittyvät asiakkuuslahjat kuuluvat Ifin pohjoismaiseen turvallisuudenedistämisohjelmaan, jota toteutetaan Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa. Lisätiedot: If Vahinkovakuutusyhtiö, myyntijohtaja Risto Tuominen, puh. 010 512 4595, viestintäpäällikkö Anja Talasmo, puh. 010 514 4027, 0500 507 793. www.if.fi

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa

Liitteet & linkit