Koteihin tarvitaan asennemuutosta palojen ennaltaehkäisemiseksi

Suomalaiset kotitaloudet ovat laiskoja ennaltaehkäisemään kodin tulipaloja selviää If Vahinkovakuutusyhtiön ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin kuluttajatutkimuksesta. Palovaroitin on melkein jokaisessa kodissa, mutta vain 36 prosenttia vastanneista on käynyt läpi perheen kanssa miten välttyä paloilta. Vaivaiset 13 prosenttia on harjoitellut miten toimia, jos tuli on päässyt irti. Palolta pelastautumiseen on usein kuitenkin aikaa vain muutama minuutti. Tänä vuonna kodeissa on jo syttynyt 2940 paloa. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat kodeissa sattuneista paloista aiheutuneita vahinkoja 54,4 miljoonalla eurolla.

Suomalaisten kotien ennaltaehkäisevä paloturvallisuus on useimmiten palovaroittimen varassa: palovaroitin on 96:lla, sammutuspeite 57:llä ja jauhe- tai vaahtosammutin 34 prosentilla kodeista. Paloista, vuodoista ja murroista hälyttäviä yhdistelmälaitteita sekä sähkölaitevahteja on vain kuudella prosentilla. Kolmella prosentilla ei ole lainkaan pelastautumisvälineitä, vaikka esimerkiksi palovaroitin on lain mukaan ollut jo kymmenen vuoden ajan joka kodin pakollinen varolaite. Kyselyn mukaan yli puolet perheistä ei ole miettinyt miten paloja voi ennaltaehkäistä, missä kodin riskipaikat ovat ja miten toimia palon sattuessa. SPEKin mukaan yleisimmin palot syttyvätkin kodeissa ihmisen toiminnan huolimattomuudesta tai välinpitämättömyydestä johtuen. Kotien paloturvaa voi lisätä pienillä arkipäivän teoilla Perheet myöntävät syyllistyvänsä paloriskejä lisääviin tekoihin. Vastaajista 40 prosenttia myönsi kyt-keneensä jatkojohtoja pitkiksi letkoiksi. Liian usean laitteen kytkennät aiheuttavat sähkön ylikuormituksen kaapeleissa ja palovaara on ilmeinen. Johtojunat ovat lisäksi usein huonekalujen takana piilossa siivoukselta, jolloin ne saavat rauhassa kerätä helposti liekkeihin leimahtavaa pölyä. Vajaa 60 prosenttia tunnusti jättäneensä astian- tai pyykinpesukoneen käymään ilman valvontaa. Peräti 75:llä prosentilla vastaajista jäi television tai muun viihde-elektroniikan laitteen valmiusvirta päälle yöksi, minkä 80 prosenttia miehistä ja 83 prosenttia alle 30-vuotiaista ilmoitti helmasynnikseen. Perheet kuivattavat pyykkejään edelleen kuumassa saunassa, kynttilöitä poltetaan ilman valvontaa ja sähkölaitteiden rikkinäisiä johtoja ei korjauteta. Nämä huolimattomuudetkin myönsi tehneensä vajaa 10 prosenttia vastanneista. Pelastusviranomaisten mukaan yleisimmin, noin 1400 kertaa vuodessa kodin palon aiheuttaa sähkölaite tai sen asennuksessa ilmennyt vika. Kaikki eivät halua edes oppia Alkusammutusvälineiden käyttötaitoja tiedusteltaessa laitetuntemus on hyvällä tasolla. Vain vajaa 20 prosenttia oli epävarma osaamisestaan. Hälytyssireenien tulisi kuitenkin alkaa soida, kun epävarmoista miehistä 34 prosenttia suhtautui välinpitämättömästi tai jopa kielteisesti laitteiden käytön oppimiseen. Naisten vastaava luku oli 19 prosenttia. Tutkimuksella If ja SPEK halusivat selvittää suomalaisten kuluttajien paloturvallisuusasenteita ja millaisin toimin ja laittein perheet ennaltaehkäisevät kotipaloja. Webkyselyn toteutti Sales Questor Oy 28.10. - 2.11.2009. Kyselyyn vastasi 1009 iältään 18 - 74-vuotiasta kuluttajaa ympäri Suomen. Perheiden "Päivä Paloasemalla" lauantaina 28.11.2009 Lähes 250:llä paloasemalla järjestetään lauantaina 28.11.2009 iloinen Päivä Paloasemalla -tapahtuma koko perheelle. Tapahtumapaikkakuntiin, mukana oleviin paloasemiin ja niiden tarjoamiin ohjelmasisältöihin voi tutustua osoitteessa paivapaloasemalla.fi.

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa