Lomalainen, varo liikennettä Thaimaassa

Suomalaisturistit joutuvat liikenneonnettomuuteen useimmin Thaimaassa, Espanjassa ja Kreikassa. Thaimaassa sattuu liikenneonnettomuuksia selvästi eniten. Matkavakuutus on välttämätön turva syyslomalla ulkomaille matkustaessa.

Vaikka Thaimaa on monen suomalaisen suosikkilomakohde, pitää se kyseenalaista ykkössijaa liikenneonnettomuuksien listalla. Ifin vahinkotilastojen* mukaan suomalaisturisteja loukkaantuu eniten Thaimaan liikenteessä. Thaimaassa sattuu liikennevahinkoja lähes kolminkertainen määrä vahinkolistan toisena olevaan, Espanjaan, verrattuna. Kreikassa sattuu liikenneonnettomuuksia kolmanneksi eniten.

Thaimaassa sattuvissa liikenneonnettomuuksissa on taustalla usein paikallinen, suomalaissilmin kaaosmainen liikennekulttuuri. Thaimaassa on lisäksi vasemmanpuoleinen liikenne, ja tiet ovat usein huonommassa kunnossa kuin Suomessa. Siksi ennakointiin ja turvavarustukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

- Skootteria ajaessa on ehdottomasti käytettävä kypärää ja harkittava, milloin ja mihin skootterilla ajaa. Esimerkiksi ruuhka-aika vilkkaasti liikennöidyllä alueella kannattaa jättää suosiolla välistä, vaikka olisikin kokenut kuski, vakuutusjohtaja Riitta-Liisa Salonen Ifistä ohjeistaa.

Lomamatkalla kannattaa käyttää vastaavia turvavarusteita, joita käyttäisi kotonakin. Vaikka monissa maissa esimerkiksi taksin matkustajat on vapautettu turvavyön käyttöpakosta, turvavöihin tottuneen suomalaisen kannattaa kiinnittää vyö myös reissussa.

Lisäksi alkoholin suhteen kannattaa olla tarkkana liikenteessä. Olut ei kelpaa janojuomaksi, jos aikoo ajaa.

Matkavakuutus on välttämätön hankinta ulkomaan matkalle.

- Vaikka paikallisen ajoneuvon liikennevakuutus periaatteessa kattaisi liikennevahingon, turistin voi olla mahdotonta saada korvauksia – etenkin jos itse makaa sairaalassa loukkaantuneena. Korvaustaso voi myös olla todella alhainen. Tällöin matkavakuutus tulee tarpeeseen, Salonen sanoo.

Vakava loukkaantuminen ulkomailla voi johtaa kymmenien tuhansien eurojen sairaalalaskuun. Henkilökohtainen ambulanssilento Aasiasta Suomeen maksaa noin sata tuhatta euroa. Toisin kuin usein luullaan, valtio ei tarjoa pulassa oleville ilmaista sairaanhoitokuljetusta Suomeen.

Noin seitsemän kymmenestä suomalaisesta matkustaa matkavakuutus turvanaan. Muita useammin matkavakuutus puuttuu nuorilta aikuisilta. Opiskelijoista peräti 36 prosenttia matkustaa ilman vakuutusturvaa. **

Thaimaa on suomalaisten keskuudessa 11:nneksi suosituin matkakohde.***

* Lähde: Ifin vahinkotilastot 2008‒2012, matkustajavakuutuksesta korvatut liikennevahingot
** Lähde: Finanssialan Keskusliitto, vakuutustutkimus 2012
*** Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus: http://tilastokeskus.fi/til/smat/2012/smat_2012_2013-04-18_tau_005_fi.html

Lisätietoja:

Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi, www.if.fi

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 200 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa