Suomalaiseläkeläiset ovat onnellisia

Eläkeläisiä huolestuttaa oma terveys, puolison terveys sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus tulevaisuudessa. Eläkeläisillä menee kuitenkin hyvin, sillä neljä viidestä eläkeläisestä tuntee itsensä onnelliseksi. 

Suomalaiseläkeläiset ovat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Neljä viidestä eläkeläisestä kertoo tuntevansa itsensä onnelliseksi. Elämään tuovat eniten iloa lapset ja lapsenlapset, ystävät ja puoliso sekä terveys. Myös harrastukset ja matkustaminen ovat yleisiä mielihyvän tuottajia. Tiedot selviävät If Vahinkovakuutusyhtiön teettämästä kyselytutkimuksesta.

Eläkeläisiä huolestuttaa selvästi eniten tulevaisuudessa oma terveys. Neljä viidestä eläkeläisestä nimeää terveyden suurimpien huolenaiheiden joukkoon. Noin joka toista huolestuttaa terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuus tulevaisuudessa. Samoin noin joka toinen on huolissaan puolisonsa tai muiden läheistensä terveydestä. Rahan riittävyys kuuluu päällimmäisten huolten joukkoon neljällä kymmenestä eläkeläisestä. Kaksi prosenttia eläkeläisistä ei ole huolissaan mistään.

Verrattuna 45–54-vuotiaiden verrokkiryhmään eläkeläiset ovat huolestuneempia terveydestä sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuudesta tulevaisuudessa. Sen sijaan rahan riittävyys huolettaa eläkeläisiä harvemmin kuin nuorempaa ikäluokkaa. Molempia vastaajaryhmiä pyydettiin arvioimaan huolenaiheitaan vanhuusiän suhteen.

Ifin YouGov Finlandilla teettämään kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 507 suomalaista syyskuussa 2013. Vastaajista eläkeläisten osuus oli 192. Kyselytutkimuksen kohderyhmä koostui 45–74-vuotiaista suomalaisista. Vastaajajoukko edustaa kyseisen ikäistä väestöä sukupuolen ja kotipaikan mukaan.

Nämä asiat tuovat iloa eläkeläisten elämään:  

1.     Lapset/lapsenlapset
2.     Ystävät
3.     Puoliso
4.     Terveys
5.     Harrastukset
6.     Matkustaminen
7.     Vapaaehtoistyö
8.     Raha


Lisätietoja:
Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi


If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Yrityksestä

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa

Liitteet & linkit