Me rakastamme puuta

YK on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsävuodeksi levittääkseen tietoa kestävästä metsänhoidosta ja -käytöstä. Juhlavuoden innoittamina haluamme kertoa rakkaudestamme puuhun ja siitä, miten kannamme vastuumme metsistä. Alta voit lukea siitä, mitä IKEA tekee metsänhoidon ja -käytön eteen.

Olemme olleet puufaneja jo 1950-luvulta lähtien. Rehellisesti sanottuna syyt puun käyttämiseen olivat tuolloin pikemminkin taloudellisia kuin ympäristöön liittyviä. Puu oli edullinen ja korkealaatuinen materiaali, joka sopi täydellisesti litteisiin pakkauksiin pakattaviin huonekaluihin. Ja koska olemme aina inhonneet hukkaanheittämistä, olemme erityisen innoissamme siitä, että puu voidaan hyödyntää 100-prosenttisesti aina sahajauhoa myöten.

"Puusta tehdyn tuotteen ulkonäkö muuttuu ajan mittaan – puu ikääntyy ja kuluu kauniisti. Puutuotteissa on luonnollinen tuntu, toisin kuin muovista tai metallista valmistetuissa tuotteissa."

Carina Bengs, Designer

Puu on nykytiedon valossa todennäköisesti yksi maailman parhaista rakennusmateriaaleista – myös ympäristönäkökulmasta. Puut ovat nimittäin paitsi kauniita katsella, myös hyviä imemään hiilidioksidia, varastoimaan auringon energiaa hiilihydraatteihin ja vapauttamaan happea. Puu on luonnossa hajoavaa, kierrätettävää, erittäin kestävää ja uusiutuvaa. Kaiken tämän lisäksi puu on jännittävä, konstailematon ja kaunis materiaali!

Miten entistä vähemmällä saadaan aikaan entistä enemmän?
Ilman raaka-aineita ei synny tuotteita, mutta mitä enemmän yhden tuotteen valmistamiseen kuluu raaka-aineita, sitä enemmän niitä myös täytyy hankkia. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että käytämme raaka-aineita nerokkaalla tavalla – tavalla, joka on hyvä sekä ihmisten että ympäristön kannalta. Meidän tapauksessamme tämä tarkoittaa uusiutuvien, kierrätettävien tai kierrätettyjen materiaalien osuuden kasvattamista. 60 % mallistomme tuotteista sisältää puuta, joten etsimme jatkuvasti mahdollisuuksia pienentää puun menekkiä hyödyntämällä esimerkiksi kevyitä tai puuta tehokkaasti hyödyntäviä rakenteita.

Tiiviissä yhteistyössä teollisuuden kanssa voimme löytää ratkaisuja ja parannuksia, joiden ansiosta puun tarve vähenee ja tuote kevenee ilman, että se menettää massiivipuista ulkonäköään tai tuntuaan. Jos tuote valmistettaisiin kokonaan massiivipuusta, se tarkoittaisi monessa tapauksessa paitsi tuotteen hinnan nousua myös puun tarpeen kasvua ja painosta aiheutuvia kuljetusongelmia.

Olemme kehittäneet puun säästämiseksi kaksi erityyppistä kennorakennetta. Kennorakenteessa on massiivipuurunko, jonka sisus on toista materiaalia. Lopputulos on kestävä mutta samalla kevyt.

Mitä virkaa ilmalla on?

  • Jokainen puu voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.
  • Mitä kevyempi tuote on, sitä useampi niitä voidaan pakata samalle lastauslavalle ilman, että lavasta tulee liian painava käsitellä.
  • Ilman ansiosta säästyy raaka-ainetta. Vaikka puu on uusiutuva luonnonvara, sen kuljettaminen metsistä tehtaille kuluttaa luonnonvaroja.
  • Asiakkaiden on helpompi kuljettaa tuotteet kotiin, kun ne ovat kevyitä.

Puu on IKEA-tuotteiden pääraaka-aine, joten sitä löytyy monesta tuotteestamme – vaikka sitä ei aina näkisi päällepäin. Katsotaanpa tarkemmin näitä tuotteita, jotka on valmistettu modernein menetelmin. Menetelmien ansiosta puut saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti.

Maailmanlaajuista yhteistyötä
IKEA-konserni ja WWF tekevät maailmanlaajuista yhteistyötä vahvistaakseen ja lisätäkseen ympäristön tilan parantamiseksi tehtävää työtä. IKEA oli yksi vuonna 1993 perustetun Forest Stewardship Council -järjestön (FSC) perustajajäsenistä yhdessä Greenpeacen ja WWF:n kanssa.Yhteistyö FSC:n kanssa käynnistyi vuonna 2002, ja sen myötä FSC-sertifioitujen metsien määrää Venäjällä, Kiinassa, Bulgariassa ja Romaniassa on saatu kasvatettua miljoonilla hehtaareilla. Yhteistyön myötä on lisäksi onnistuttu parantamaan metsälainsäädäntöä ja tunnistettu metsiä, joilla on erityistä suojeluarvoa.

"Suurella yrityksellä on suuri vastuu. Vaatimalla tiettyjä asioita voimme vaikuttaa puutavarakauppaan niissä maissa, joista hankimme puuta. Tätä kautta voimme olla mukana edistämässä parempaa metsänhoitokulttuuria maailmanlaajuisesti. "

Anders Hildeman, Forestry Manager

IKEA ja WWF tekevät yhteistyötä tärkeillä puunhankinta-alueillamme, kuten Venäjällä ja Kiinassa, Laosilla, Kambodžassa, Vietnamissa, Liettuassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Ukrainassa.
Yhteistyöhankkeiden tarkoitus on estää laittomia hakkuita, edistää metsien sertifiointia ja vastuullista puukauppaa sekä suojella metsiä, joilla on erityistä suojeluarvoa.

IKEA-konsernin palveluksessa on 16 metsäasiantuntijaa. Heidän tärkein tehtävänsä on varmistaa puun alkuperä ja se, että se täyttää vähimmäisvaatimuksemme, sekä lisätä vastuullisesti hoidetuista metsistä peräisin olevan puun saatavuutta.

IKEA-konsernin määrittelemien vähimmäisvaatimusten mukaan puutavara ei saa olla peräisin:

  • laittomasti kaadetuista metsistä.
  • metsään liittyvien sosiaalisten konfliktien vaikutusalueilta.
  • koskemattomista luonnonmetsistä tai metsistä, joilla on erityistä suojeluarvoa.
  • trooppisista tai sub-trooppisista sademetsistä, jotka on muutettu viljelmiksi tai muuhun kuin metsäkäyttöön.
  • virallisesti ja maantieteellisesti tunnistetuilta, kaupallisiin tarkoituksiin geneettisesti muunnelluilta puuviljelmiltä.

Lisätietoja antaa:

Charlotte Lindgren
Media Relations, IKEA Group
Corporate Communications
IKEA Services AB
Mobile: +46 (0)709 14 85 80
Email:
charlotte.lindgren@ikea.com

Tietoja IKEA Groupista

Elokuussa 2010 IKEA-tavarataloja oli yhteensä 38 maassa ja IKEA-konserni omisti niistä 280 kaikkiaan 26 eri maassa. IKEA-tarina alkoi vuonna 1943 pienessä ruotsalaisessa Agunnarydin kylässä perustaja Ingvar Kampradin ollessa 17-vuotias.Visiomme on luoda parempi arki monille ihmisille. Se pitää sisällään sen, että teemme kaikkemme ollaksemme mukana luomassa maailmaa, jossa ympäristöstä, luonnonvaroista ja ihmisistä pidetään parempaa huolta. Tiedämme, että kyse on jatkuvasta parantamisesta ja että toisinaan olemme itsekin osa ongelmaa. Teemme kuitenkin kovasti töitä tullaksemme osaksi ratkaisua.

Yrityksestä

Ingvar Kampradin 1943 perustama IKEA tarjoaa laajan valikoiman hyvin suunniteltuja kodinsisustustuotteita niin edulliseen hintaan, että mahdollisimman monella on varaa niihin. Yrityksen tavoitteena on tarjota parempi arki meille tavallisille ihmisille. Tällä hetkellä 40 maassa/alueella toimii yhteensä 337 IKEAtavarataloa, joista 293 on IKEA-konsernin omistuksessa. Viime vuonna IKEA-konsernin omistamissa tavarataloissa vieraili 699 miljoonaa kävijää, ja konserni työllistää 131 000 työntekijää. Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa. IKEA Oy on valittu vuosina 2011 ja 2012 Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -listauksessa. Lisätietoja osoitteesta www.IKEA.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit