Ilmatieteen laitos tiedottaa: Joulukuu harvinaisen leuto Lapissa

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan joulukuu oli koko maassa keskimääräistä leudompi. Lapissa joulukuu oli harvinaisen leuto, sillä esimerkiksi Sodankylässä tätä lauhempia joulukuita on ollut aiemmin vain neljästi viimeisten sadan vuoden aikana.

Kuukauden keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa -1…+4 ja maan pohjoisosassa -1…-5 astetta. Lämpötilat olivat maan etelä- ja keskiosassa noin 3…6 ja pohjoisosassa jopa 7…9 astetta ajankohdan keskimääräisiä lämpötiloja korkeampia.

Uusia joulukuun lämpöennätyksiä rikottiin paikoin Lapissa

Joulukuun korkein lämpötila, 8,5 astetta, mitattiin 6. päivä Ahvenanmaalla Märketissä. Joulukuun 18. päivän vastaisena yönä Lapissa oli poikkeuksellisen lämmintä, kun lämpötilat nousivat ylimmillään 5 ja noin 7 plusasteen välille. Korkeimmillaan lämpötila nousi Ivalossa 7,4 asteeseen, mikä on havaintoaseman uusi ajankohdan lämpöennätys. Lämpöennätyksiä rikottiin lisäksi Pellossa ja Kuusamossa. Kuukauden alin lämpötila, -24,4 astetta, mitattiin 2. päivä Sodankylässä.

Joulukuun sademäärät vaihtelivat maan etelä- ja keski-osassa 60 ja 120 millimetrin välillä. Kaakkois-Suomesta Keski-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä sateet jäivät alle 60 millimetrin. Myös Pohjois-Suomessa kuukauden sademäärä jäi noin 30 - 60 millimetrin välille. Kuukauden sademäärä oli sateisimmilla alueilla 40 - 80 % joulukuun keskimääräistä sademäärä suurempi ja vähäsateisimmilla alueilla lähellä keskimääräistä.

Lumiraja vetäytyi pohjoisemmaksi

Joulukuun alussa lunta oli lähes koko maassa, mutta itsenäisyyspäivän tienoilla sää lauhtui ja lumiraja vetäytyi nopeasti pohjoiseen. Joulukuun lopussa lunta ei ollut lainkaan Pohjois-Karjalasta Vaasan seudulle ulottuvan vyöhykkeen eteläpuolella. Keskimäärin lunta on joulukuun lopussa maan eteläosassa vajaat 20 senttimetriä, keskiosassa 20 – 40 senttimetriä ja pohjoisosassa vajaat puoli metriä.

Yrityksestä

Ilmatieteen laitos tuottaa laadukasta havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa