Jouluna syytä varautua lumisateisiin ja pakkasiin

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan joulu on koko maassa valkoinen ja talvinen. Poutaisen aaton jälkeen Suomea on lähestymässä matalapaine lumisateineen, mikä vaikeuttaa joulun liikennettä.

Ilmatieteen laitoksen 23. joulukuuta tekemän ennusteen mukaan joulupäivänä matalapaine on lähestymässä Suomea lumisateineen. Lumisateita leviää jouluyön ja joulupäivän aikana ensin maan eteläosaan ja lähinnä tapaninpäivänä myös monin paikoin maan keskiosaan. Jouluna kannattaa siis varautua huonoon ajokeliin. Lumisateen takia joulun paluuliikenteessä on syytä olla varovainen, ja voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa ennen liikenteeseen lähtemistä.

Joulu alkaa pakkasessa

Pakkanen kiristyy joulua kohden. Torstaina eli aatonaattona on poutaa ja pakkanen on yleisesti kireää, pilvisyydestä riippuen 20…30 astetta, Lapissa on hieman lauhempaa. Jouluaattokin valkenee suurimmassa osassa maata kireässä ja poutaisessa pakkassäässä, mutta päivän kuluessa sää lauhtuu etelässä ja Lapissa tuulen voimistuessa. Voimistuva tuuli lisää pakkasen purevuutta etenkin joulupäivänä ja tapaninpäivänä, vaikkakin kireimmät pakkaset väistyvät tapaninpäivää kohden. 

Lunta koko maassa

Tilastojen valossa tästä joulusta saattaa tulla suurimmassa osassa maata jopa harvinaisen kylmä, eli näin kylmän joulu toistuvuus on keskimäärin korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Joulunpyhien eli aatosta tapaninpäivään ulottuvan jakson keskilämpötilan mukaan tarkasteltuna viimeisen 50 vuoden aikana kylmin joulu on koettu maan etelä- ja keskiosassa vuonna 1995 ja maan pohjoisosassa vuonna 1967. Tällä vuosituhannella kylmimmät joulut on koettu vuosina 2001, 2002 ja 2003. Myös viime joulu oli selvästi tavanomaista kylmempi. Joulunajan alin mitattu lämpötila viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana on -40,6 astetta, ja se on havaittu Kuusamossa 26. joulukuuta 1967.

Tällä hetkellä on koko maassa lumipeite. Eniten lunta on etelärannikolla ja Kymenlaaksossa, jossa sitä on yleisesti yli puoli metriä. Ilmatieteen laitoksen kahdesta sadasta mittauspaikasta eniten lunta tänä talvena on mitattu 20. joulukuuta Helsingin Kumpulassa, jossa sitä oli 68 cm. Helsingin Kaisaniemessä lunta oli 67 cm. Aseman mittaushistoriassa siellä on ollut enemmän lunta joulukuussa vain kerran aikaisemmin eli vuonna 1915, jolloin sitä oli 70 cm. Ajankohtaan nähden lunta on poikkeuksellisen paljon ainoastaan pääkaupunkiseudulla, kun taas muualla maassa lumen syvyys on ajankohtaan nähden yleensä melko tavanomainen, maan länsiosassa, Tornionjokilaaksossa ja Itä-Lapissa paikoin jopa tavanomaista pienempi.

Lisätietoja:
Joulutilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulunaika
Joulukuun sääseuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuu
Lumitilanteen seuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilastot
Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Säätilastot: Ilmastokeskus, puh. 050 919 5452 (numero vain toimittajille); ei päivystystä 24.12. - 26.12.2010 
Päivystävä meteorologi, puh. 050 307 0073 (numero vain toimittajille)

Verkkopalvelussa julkaistut Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla uutissyötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.

Toimittajapalvelua myös Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. 040 503 5009, 050 530 3871

Yrityksestä

Ilmatieteen laitos tuottaa laadukasta havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa