Lapin talvi myöhässä pari viikkoa

Ilmatieteen laitoksen mukaan lokakuun loppupuoli oli harvinaisen leuto. Lapissa vuorokauden keskilämpötila pysytteli 22. päivästä lähes kuukauden loppuun asti 7 - 8 astetta ajankohdan keskiarvon yläpuolella. Ajankohtaan nähden leuto sää on viivästyttänyt termisen talven alkua Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa. Myös maan etelä- ja keskiosassa sää oli kuukauden loppupuolella harvinaisen leutoa.

Lokakuun keskilämpötila oli Lapissa noin 4 astetta tavanomaista korkeampi. Kulunut lokakuu sijoittuu Lapissa viiden lämpimimmän lokakuun joukkoon. Esimerkiksi Sodankylässä lokakuun keskilämpötila, 3,9 astetta, oli neljänneksi korkein vuonna 1908 alkaneessa havaintosarjassa. Maan etelä- ja itäosassa lokakuun keskilämpötila oli 1 - 2 astetta ja maan länsiosassa sekä Oulun läänissä 2 - 3 astetta tavanomaista korkeampi. Lokakuun keskilämpötila oli koko maassa tänä vuonna 3 - 7 astetta, etelä- ja lounaisrannikolla 7 - 9 astetta.

Lokakuun ylin lämpötila 17,8 astetta mitattiin heti kuukauden ensimmäisenä päivänä Ilomantsin Mekrijärvellä. Myös Tohmajärvellä ja Parikkalassa päästiin 1. lokakuuta yli 17 asteen. Päivän ylin lämpötila nousi 25. lokakuuta pohjoisinta Lappia myöten peräti 8 -10 asteeseen.

Kuukauden 9. päivänä sää kylmeni tilapäisesti. Maan etelä- ja keskiosassa sää kylmeni uudelleen 20. päivänä. Mikkelissä mitattiin 22.10. peräti 10,4 pakkasastetta. Vielä kylmempää lokakuussa oli ainoastaan 14.10. Sallan Naruskassa, -11,7 astetta.

_Ensimmäinen lumipeite käväisi maassa_
Terminen kasvukausi päättyi maan etelä- ja keskiosassa paikoin 1 - 2 viikkoa tavanomaista aiemmin. Luoteesta virrannut kylmä ilma toi mukanaan myös lumi- ja räntäsateita, ja ensimmäinen ehjä lumipeite satoi maahan eri puolilla Suomea 9.-11. lokakuuta. Säätilan muututtua leudoksi, maa oli paljas loppukuun ajan. Loka-marraskuun vaihteessa Pohjois-Suomi sai uuden, ohuen lumipeitteen.

Loppukuuta hallitsi lähes kahden viikon mittainen poutajakso. Lokakuun sateet jakautuivat kuukauden alkupuolen ja viimeisten päivien kesken. Sateisimmat päivät olivat 29. - 30. lokakuuta, jolloin vuorokauden aikana satoi paikoin 20 - 30 millimetriä. Eniten lokakuun aikana satoi Ylä-Savossa Vieremällä, missä kuukauden sadekertymä oli 94 millimetriä. Kainuussa ja pääkaupunkiseudulla satoi 80 millimetriä. Vähäsateisinta oli Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Itä-Lapissa, missä sadetta kertyi paikoin vain 15 - 20 millimetriä, joka on noin kolmasosa lokakuun tavanomaisesta sademäärästä. Maan etelä- ja länsiosassa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa kuukauden sademäärä oli tyypillinen.

Yrityksestä

Ilmatieteen laitos tuottaa laadukasta havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa