Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa valmistautuu joulun viettoon

Suomen FINNARP 2010 -tutkimusretkikunta valmistautuu joulunviettoon Etelämantereen kesässä. Retkikunta saapui asemalle joulukuun alussa ja tutkimustyö on saatu hyvin käyntiin niin asemalla kuin sen lähiympäristössä.

Jouluviikko tutkimusasemalla kuluu työn merkeissä ja sään salliessa toteutetaan ennen aattoa vielä yksi mittausmatka 150 kilometrin päähän rannikolle. Jouluaattona asema hiljenee juhlan viettoon ja asemalla tehdään vain pakolliset tutkimusten ja kiinteistön ylläpitotyöt.

Tutkimusretkikunta hiljenee joulun viettoon

Tutkimusaseman jouluun kuuluu aamulla joulupuuro, joulusauna vastoineen ja tuttuja joululauluja sekä illallisella perinteisiä jouluruokia. Jouluruuat valmistetaan kuivatuista kotimaisista vihanneksista ja säilykkeistä sekä Etelä-Afrikasta hankituista liha- ja kalapakasteista. Tutkimuskauden aikana asemalle ei ole huoltolentoja vaan retkikunta on tuonut mukanaan muonan ja varusteet.

Retkikunnassa on suomalaisten lisäksi kansallisuudeltaan venäläisiä, virolaisia ja slovakialainen tutkija, jotka tuovat joulunajan viettoon omia perinteitään. Omaisiinsa retkikunnan jäsenet ovat yhteydessä satelliittipuhelimen välityksellä.

FINNARP 2010 on 17. Etelämanner-retkikunta Läntisellä Kuningatar Maudin maalla sijaitsevalle Suomen tutkimusasema Aboalle. Etelämantereen kesän aikana 12 henkinen tutkimusretkikunta tekee tuulioloihin, ilmakehän lämpötalouteen, lumen ja ilman väliseen lämmönvaihtoon, lumen fysikaalisiin ominaisuuksiin sekä auringonsäteilyyn ja pitkäaaltoiseen lämpösäteilyyn liittyviä meteorologisia tutkimuksia sekä mannerjäätikön pintakerrokseen ja supraglasiaalisiin järviin liittyviä tutkimuksia.

Lisätietoja:

Retkikunnalle voi esittää kysymyksiä tai sopia haastatteluaikoja Aboa-asemalle sähköpostitse osoitteessa: finnarp@fmi.fi.

Retkikunnan vaiheista voi lukea lisää uusituilta nettisivuilta http://www.antarctica.fi/tiedote-14.12.2010

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://fmi.fi/rss.xml. Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Toimittajapalvelua myös Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. (09) 1929 2230

Yrityksestä

Ilmatieteen laitos tuottaa laadukasta havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa