Tuulinen ja sateinen sää kuntavaalien riesana

Kuntavaaleja vietettiin sateisessa säässä. Myös tuuli yltyi paikoin myrskylukemiin. Suomi kuuluu edelleen matalapaineen alueeseen ja sateet jatkuvat myös tällä viikolla.

Kuntavaalit pidettiin myrskyisässä säässä sunnuntaina 26. lokakuuta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli yltyi merellä myrskylukemiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 25. - 26. lokakuuta. Kymmenen minuutin keskituuli oli kovimmillaan Lemland Nyhamnin havaintoasemalla, jossa tuulennopeudeksi mitattiin 23,1 m/s. Lyhytaikaiset tuulen puuskat puolestaan yltyivät kovimmillaan 30,1 m/s lukemiin Strömminsbådanin havaintoasemalla. Myös sisämaassa tuulenpuuskat olivat paikoin myrskyisiä. Puuskittainen tuuli aiheutti sähkökatkoja eri puolilla maata.

Lokakuun sademäärät paikoin tuplasti keskimääräistä suurempia
Vaalipäivää vietettiin erityisesti maan etelä- ja länsiosassa sateisessa säässä. Eniten satoi Helsingin Kumpulassa, jossa vuorokauden sademäärä 26. päivä oli 37,6 millimetriä. Viikonlopun runsaiden sateiden jälkeen lokakuun tähänastiset sademäärät ovat jo paikoin yli kaksinkertaisia lokakuun keskimääräiseen sademäärään verrattuna. Eniten lokakuun aikana on satanut Kemiössä, missä 26.10. mennessä vettä on satanut jo 166 millimetriä.


Lisätietoja:
Säätilastot: Ilmastopalvelu, puh. 050 919 5452
Sääpalvelu: puh. 050 307 0073

Lokakuun säätilastot: http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/tilastot_64.html
Syksyn tilastoja: http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/tilastot_69.html


Yrityksestä

Ilmatieteen laitos tuottaa laadukasta havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa