Vuosi 2007 pohjoisella pallonpuoliskolla toiseksi lämpimin

Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että kymmenvuotisjakso 1998 – 2007 on ollut kaikkien aikojen lämpimin. WMO:n mukaan vuonna 2007 maapallon keskilämpötila oli 0,41 astetta vuosien 1961 - 1990 keskiarvoa (14,0 astetta) lämpimämpi.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että päättyneestä vuodesta tulee seitsemänneksi lämpimin vuosi vuoden 1850 jälkeen. Pohjoisella pallonpuoliskolla vuosi 2007 on jopa toiseksi lämpimin. Lämpötila on pohjoisella pallonpuoliskolla kohonnut 0,63 astetta yli 30-vuotisen keskiarvon, joka on 14,6 astetta. Ero pallonpuoliskojen välillä johtuu siitä, että ilmastonmuutos vaikuttaa herkemmin mantereisemmalla pohjoisella pallonpuoliskolla. 1900-luvun alun jälkeen maapallon keskilämpötila on noussut 0,74 asteella. Viimeisten 50 vuoden aikana lämpeneminen on kiihtynyt ja keskilämpötila on noussut 0,13 astetta vuosikymmenessä.
Toinen vuoden 2007 merkittävä ilmastollinen ennätys saavutettiin, kun arktisen merijään pinta-ala saavutti toistaiseksi pienimmän kesäaikaisen laajuutensa. Tällöin Luoteisväylän meritie oli poikkeuksellisesti avoinna Atlantilta Tyynelle valtamerelle usean viikon ajan.

Euroopassa rikottiin uusia ennätyksiä vuonna 2007

Vuoden 2007 tammikuu oli maapallonlaajuisesti lämpimin koskaan mitattu tammikuu. Tammikuun keskilämpötila oli 12,7 astetta, kun pitkän ajan keskiarvo on 12,1 astetta. Vuosi alkoi ennätyksellisillä lämpötilapoikkeamilla eri puolilla maailmaa. Myös eri puolilla Eurooppaa talvi ja kevät olivat lämpimimpiä koskaan mitattuja. Lämpötilapoikkeamat olivat jopa yli neljä astetta kuukausikeskilämpötilojen yläpuolella.
Kesällä kaksi helleaaltoa rikkoivat vanhoja lämpötilaennätyksiä Itä- ja Etelä- Euroopassa. Vuoden aikana koettiin myös pahoja tulvia, kuivuuksia ja myrskyjä eri puolilla maailmaa. Euroopassa Englannin kesätulvat olivat erittäin vahingolliset.
Myös Suomessa vuosi 2007 oli harvinaisen lämmin. Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuun keskilämpötila oli ennätyksellisen korkea ja leudon syksyn jälkeen joulukuu oli toisen kerran peräkkäin harvinaisen lämmin. Terminen talvi, jolloin vuorokauden keskilämpötila jää alle nollan, alkoi maan etelä- ja keskiosassa viidestä yhdeksän viikkoa tavanomaista myöhemmin. Talvi jäikin kokonaisuudessaan 60 - 80 päivää keskimääräistä lyhyemmäksi.

Tarkennetut tiedot maaliskuussa

Tiedot pohjautuvat WMO:n kokoamiin alustaviin tilastoihin, joita WMO on kerännyt kansallisilta meteorologisilta laitoksilta, myös Suomen Ilmatieteen laitokselta. Lisää tietoja julkaistaan maaliskuussa, jolloin WMO julkaisee vuosittaisen selvityksensä vuoden säätilastoista.
Suomi on ollut Maailman ilmatieteen järjestön jäsen sen perustamisesta, vuodesta 1950 lähtien. WMO on YK:n alainen erityisjärjestö, johon kuuluu 187 jäsenmaata.

Yrityksestä

Ilmatieteen laitos tuottaa laadukasta havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tilaa