Virtaviivainen tila-auto Mazda5 uudistui

Mazda5 muutti käsityksen tila-autojen muotoilusta tullessaan markkinoille vuonna 2005. Nyt virtaviivainen Mazda5 on käynyt ensimmäisessä kasvojenkohotuksessa, missä sen ulkonäköä hienosäädettiin. Merkittävimmät uudistukset ovat kuitenkin tarjolle tullut automaattivaihteisto ja Suomen Mazda-myyntiä vauhdittamaan saatu dieselmoottori.

Mazda5 hämmensi C-segmentin tila-autokilpailua tullessaan markkinoille kolmisen vuotta sitten. Uutuus oli muun muassa luokkansa ainoa, jossa on ahtaissa paikoissa toimimista helpottavat sivuliukuovet. Mazda5:n Karakuri-istuinjärjestelmä sai kiitosta helppokäyttöisyydestään ja se onkin säilytetty ennallaan.

Uudistetun Mazda5:n ulkonäköä on kohennettu hienovaraisesti. Perusmuodot, kuten kiilamainen sivuprofiili, korkea vyötärölinja ja taaksepäin coupémaisesti laskeutuva katto ovat ennallaan. Uuden etupuskurin ansiosta auto on entistäkin menevämmän näköinen ja etuspoileri kertoo suorituskyvystä. Etusumuvalojen kotelot ovat aiempaa suuremmat, mikä korostaa keulan voimakasta ilmettä. Ajovalojen umpiot ovat hopeanväriset. Entistä selkeämmin viisikulmainen, hunajakennomainen jäähdyttäjän säleikkö on myös uusi. Takana huomio kiinnittyy uusiin valoihin, jotka ovat automaattivaihteisissa ja dieselmoottorilla varustetuissa Mazda5-malleissa Aero-korisarjan yhteydessä toteutettu LED-lampuin.

Aero-korisarjan ulkonäköpakettia on ehostettu myös uudistamalla jäähdyttäjän säleikkö, etupuskuri ja -spoileri, joka ulottuu aiempaa pidemmälle. Korisarjalla varustettu Mazda5 onkin kuusi senttiä tavallista versiota pidempi. Myös etusumuvalojen kotelot poikkeavat tavallisesta. Paketti sisältää myös kattospoilerin sekä sivuhelmat, joiden ansiosta auto on matalamman näköinen. Etu- ja takavalojen taustat ovat Aero-korisarjan yhteydessä mustat.

Käytännöllisiä tilaratkaisuja

Sisätilojen uudistuksiin kuuluvat muun muassa kaksi uutta mustaa verhoiluvaihtoehtoa, laadukkaammat istuinverhoilumateriaalit sekä uusi titaanin värinen tai musta keskikonsoli. Musta nahkaverhoilu on saatavana lisävarusteena.

Mazda5:n käytännöllisyydestä kertovat edelleen suurikokoiset sivuliukuovet, jotka ovat uudistetussa versiossa saatavana myös sähköisinä. Ovet voidaan avata joko kojelautaan sijoitetuista napeista, ovenkahvoista tai kauko-ohjatusti avaimen painikkeesta. Ovet avautuvat alle neljässä ja sulkeutuvat viidessä sekunnissa.

Mazda5 on saatavana viisi- tai seitsenpaikkaisena versiona. Karakuri-istuinjärjestelmä vapauttaa kulloinkin tarvittavan määrän tilaa matkustajien käyttöön tai tavaroille. Mazdassa istutaan 2+3+2 -järjestyksessä kaikkien istuinten ollessa käytössä. Kolmannen ja toisen rivin istuimet voi kääntää tasaiseksi lattiaksi.

Mazda5:ssä on yhteensä 45 erikokoista säilytyslokeroa. Myös Karakuri-järjestelmä pitää sisällään helposti muokattavissa olevien istuinjärjestelyjen lisäksi erilaisia säilytystiloja. Esimerkiksi toisen rivin keskimmäisen istuimen voi kääntää pois käytöstä, jolloin kahdella reunapaikalla on edustusautomaiset oltavat. Keskipaikan istuintyyny kääntyy vasemmanpuoleisen istuintyynyn alle ja selkänoja taittuu käsinojaksi. Vaihtoehtoisesti oikean puoleisen istuintyynyn alta voi kääntää esiin varustetun pöydän, jonka alla on verkkokassi tavaroiden säilytystä varten.

Kuljettajan on helppo löytää hyvä ajoasento Mazda5:n monipuolisten säätöjen ansiosta. Kaikissa versioissa on nyt vakiona mustalla taustalla ja valkoisin numeroin varustettu tyylikäs mittaristo. Keskikonsolin näyttöruutu on aiempaa suurempi sekä korkeammalle sijoitettu ja siten helppolukuisempi. Myös muun muassa hätävilkun painike ja kellon säätökytkimet ovat aiempaa paremmin kuljettajan ulottuvilla. Kaikissa versioissa on uutena vakiovarusteena CD-radion MP3-kytkentä ja soittimelle tarkoitettu lokero. Tarjolla on lisäksi uusi navigointijärjestelmä seitsemän tuuman kosketusnäytöllä ja ääniohjauksella. Järjestelmän mukana tulee myös parkkipaikkakolhuja vähentävä pysäköintikamera, jonka kuva välittyy keskikonsolin näytölle.

Automaattivaihteisto ensi kertaa Mazda5:ssä

Mazda5:n moottorivalikoimassa on edelleen kaksi bensiinimoottoria ja Suomeen ensi kertaa saapuva kaksilitrainen dieselmoottori kahtena eri tehoversiona. Malliston 1,8-litrainen bensiinimoottori on käytännössä ennallaan, mutta sen polttoaineenkulutusta on onnistuttu alentamaan neljällä prosentilla 7,6 litraan sadalla kilometrillä. Kaksilitraista bensiinimoottori on uudistettu voimakkaasti. Siinä on nyt muun muassa sekventiaalinen venttiilien ajoitus, minkä ansiosta tarjolla on enemmän vääntöä laajemmalla moottorin käyntinopeusalueella. Suurin vääntömomentti 185 Nm saavutetaankin jo 4000 r/min käyntinopeudella aiemman 4500 r/min sijaan. Uuden lambda-anturin ansiosta moottorin ilma-polttoaineseos on tarkemmin hallittavissa, mikä vähentää päästöjä. Mazda5 MZE 2.0:n suurin teho on 107 kW (146 hv), mutta kulutus erittäin kohtuullinen 7,9 l/100 km. CO2-päästöt ovat 11 g/km aiempaa alemmat.

Kaksilitraisen bensiinimoottorin yhteydessä on aiemman viisivaihteisen käsivalintaisen vaihteiston sijasta nyt kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto, jonka alempien vaihteiden lyhyemmät välitykset parantavat auton käytännön suorituskykyä entisestään. Erittäin mielenkiintoisena uutuutena moottorin yhteyteen on nyt saatavana myös viisivaihteinen Activematic-automaattivaihteisto käsivalintamahdollisuudella. Mazda6:sta tutussa järjestelmässä on uusi momentinmuunnin, jonka avulla Mazda on onnistunut löytämään ihanteellisen tasapainon suorituskyvyn ja polttoainetalouden välillä. Huomaamattomasti toimiva vaihteisto yhdessä sähköisesti toimivan kaasun ansiosta tekee ajamisesta vaivatonta niin kaupungissa kuin maantiellä.

Dieselmoottorit Suomen mallistoon

Mazda5:n Suomen mallistosta on aiemmin puuttunut dieselmoottori. Dieselvaihtoehdon tärkeydestä tässä kokoluokassa kertoo se, että luokan myydyimpien mallien, Toyota Corolla Verson sekä Volkswagen Touranin viime vuoden rekisteröinneistä peräti 38 ja 35 prosenttia oli dieseleitä. Uuden autoverojärjestelmän astuttua voimaan dieselmallien merkitys on kasvanut entisestään. Nyt myös Mazdalla on ilo tuoda mallisarjaan dieselmoottori.

Mazda5 on saatavana kahdella kaksilitraisella dieselmoottorilla, joista toisen suurin teho on 81 kilowattia (110 hv) ja vääntömomentti 310 Nm/2000 r/min ja toisen 105 kilowatin (143 hv) ja 360 Nm/2000 r/min. Mazda5 dieseleiden voimansiirrossa käytetään kuusivaihteista käsivalintaista vaihteistoa. Runsaasta voimasta ja sen tarjoamasta suorituskyvystä huolimatta molempien Mazda5 dieseleiden yhdistetty polttoaineenkulutus on ainoastaan 6,1 l/100 km ja CO2-päästöt 162 g/km. Molempien dieselmoottoreiden yhteydessä on hiukkassuodatin vakiona.

Mazda5 oli markkinoille tullessaan yksi ensimmäisistä Mazdoista, joiden korissa käytettiin suurlujuusterästä painonhallitsemiseksi ja korin jäykkyyden lisäämiseksi. Uutuudessa ajettavuutta on parannettu päivittämällä etu- ja takajousitus sekä vähentämällä viivettä etuiskunvaimentimista. Monivarsituetun takajousituksen vaakatukia on korotettu hieman aurauskulman lisäämiseksi. Muutosten ansiosta Mazda5 pitää paremmin otteensa tiehen kaarteissa ja suurissa nopeuksissa täydelläkin kuormalla. DSC-ajonvakautus kuuluu kaikkien Mazda5-versioiden vakiovarusteisiin.

Mazda5:n hinnat alkavat Suomessa 24 790 eurosta (1.8 Classic 5 hlö) ja automaattivaihteisten versioiden hinnat 31 290 eurosta (2.0 Elegance 7 hlö). Mazda5:n myynnin uuteen nousuun nostavien dieselmallien hinnat ovat 26 790–33 590 euroa.

Yrityksestä

Inchcape Motors Finland Oy vastaa Suomen Mazda-, Jaguar- ja Land Rover autojen maahantuonnista, jälleenmyynnistä ja huollosta. Edustamme näitä merkkejä myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia