Moni harkitsee rakentavansa passiivitalon

Moni harkitsee hankkivansa omakotitalon, joka on rakennettu energiatehokkuudeltaan selvästi normirakentamista paremmin. Rakentajille ja remontoijille tehdyssä kyselyssä kolmasosa taloprojektia suunnittelevista ilmoitti harkitsevansa passiivitalon rakentamista.

Kiinnostusta passiivitaloihin selvitettiin Suorakanava Oy:n 13.-19.4.2011 toteuttamalla kyselyllä SPU:n toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 2696 rakentamis- tai remontointiprojektia toteuttavaa tai niistä kiinnostunutta suomalaista, jotka olivat rekisteröityneet Suorakanavan Rakentaja.fi-sivuston käyttäjiksi.

Puolet (49%) kyselyn vastaajista, jotka olivat aikeissa, toteuttamassa tai jo toteuttaneet rakennushankkeen, kertoi tutustuneensa passiivienergiarakentamiseen. Kolmasosa (32,1%) taloprojektia suunnittelevista ilmoitti harkitsevansa passiivitalon rakentamista.

Passiivitalot ovat vähän lämmitysenergiaa kuluttavia taloja, jotka tulivat Suomen markkinoille runsaat pari vuotta sitten. Niiden lämmitysenergiantarve on vähennetty tehokkaalla eristämisellä ja ilmanvaihdon talteenottolaitteistolla niin pieneksi, että kodinkoneiden ja ihmisten tuottama hukkalämpö riittää lämmönlähteeksi suurimman osan vuodesta.

”Energiatehokkuus on kuluttajien arvostuksissa ja valinnoissa selvästi vahvistunut. Kyselyn tulosten lisäksi tämä näkyy passiivitalojen myyntiluvuissa, jotka jatkavat kasvuaan. Passiivitalojen lukumäärä Suomessa on jo kolminumeroinen”, sanoo useissa passiivitalohankkeissa mukana ollut SPU:n varatoimitusjohtaja Janne Jormalainen.

Kuluttajat arvostavat turvallisuutta ja eristyskykyä

Kyselyssä selvitettiin, mitkä eristeisiin liittyvät tekijät ovat rakentajien ja remontoijien mielestä tärkeimpiä talon eristeratkaisua suunniteltaessa. Tärkeimpinä seikkoina rakentajat ja remontoijat pitivät eristeratkaisun terveydellistä turvallisuutta, lämmöneristyskykyä ja kosteudenkestokykyä. Näitä seikkoja piti tärkeinä tai ratkaisevan tärkeinä ominaisuuksina lähes kaikki vastaajat. Annetuista vastausvaihtoehdoista vähiten tärkeänä vastaajat pitivät eristeratkaisun ekologisuutta ja eristeiden saatavuuden helppoutta ja nopeutta.

Vastaajia pyydettiin annettujen vastausvaihtoehtojen perusteella myös kertomaan, mitkä he kokevat suurimmiksi esteiksi passiivirakentamisessa. Puolet vastaajista (52,7%) piti suurimpana esteenä epävarmuutta passiivitalon kosteusteknisestä toimivuudesta. Toiseksi suurimpana esteenä (40,7% vastaajista) rakentajat ja remontoijat pitivät tiedon puutetta.

"Tulos osoittaa, että suuri osa kuluttajista tarvitsee lisää tietoa siitä, miten passiivitalo voidaan toteuttaa rakenteiltaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan luotettavaksi", Jormalainen tulkitsee. 

Vastaajilta kysyttiin, mikä lämmöneriste soveltuu parhaiten passiivirakentamiseen. Parhaimpana vaihtoehtona rakentajat ja remontoijat pitivät polyuretaania.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Janne Jormalainen, SPU Oy, janne.jormalainen@spu.fi, 050 556 2032

SPU: SPU Oy on suomalainen energiatehokkaiden eristysmateriaalien ja -ratkaisujen valmistaja. Yrityksen päätuotteet ovat sekä uudis- että korjausrakentamisessa käytettävät SPU Eristeet. SPU Eristeitä ja SPU:n kehittämiä ratkaisuja käytetään laajalti matala-, passiivi-, ja nollaenergiarakentamisessa. Suomen lisäksi SPU Eristeitä myydään Skandinaviassa, Baltiassa ja Venäjällä. Lisätietoja: spu.fi

 

 

Avainsanat:

Yrityksestä

Viestintätoimisto Infor Oy kehittää ja tuottaa viestinnän tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja rekrytointipalveluja. Erikoisalaamme ovat viestintästrategiat ja -suunnitelmat, yhteisö- ja työantajakuvan kehittäminen, media- ja sidosryhmäsuhteet, työyhteisön sisäinen viestintä, muutos- ja kriisiviestintä, nuorisoviestintä sekä EU-viestintä.

Tilaa

Liitteet & linkit