Äiti tarvitsee rautaista apua!

Report this content

Raskaus vaatii naisen keholta paljon, kun sikiö kasvaa ja kehittyy äidin elimistön varassa. Vauvan synnyttyä yösyötöt, sairastelut ja yleisesti elämäntilanteen muutos voivat olla todella rankkaa aikaa. Äidiltä vaaditaan silloinkin paljon energiaa. Valioravinnon Ferronol-rauta-vitamiinivalmiste auttaa äitejä jaksamaan läpi raskauden ja lapsiperheen arjen.

Äidin raudantarve moninkertaistuu raskauden aikana. Rautaa tarvitaan esimerkiksi äidin punasolumassan lisääntymiseen, istukan toimintaan ja sikiön rautavarastoihin. Verenvuoto synnytyksen aikana lisää raudan tarvetta. Myös vitamiinien monipuolisesta saannista on huolehdittava; erityisesti B-ryhmään kuuluvan foolihapon tarve lisääntyy raskauden aikana. Monipuolinen ruokavalio on kaiken perusta, mutta esimerkiksi raskauden aikana tarvittavasta raudasta vain noin puolet äiti voi saada ruokavaliostaan. Toinen puoli on saatava äidin omista rautavarastoista tai rautavalmisteesta. Imetyksen aikana äidin raudantarve ei enää ole normaalia suurempi, mutta erityisesti vesiliukoisten B- ja C-vitamiinien riittävästä saannista on syytä huolehtia, koska niitä välittyy rintamaidossa vauvalle.* Valioravinnon Ferronolissa on koko paketti – sekä rauta että vitamiinit – ja se myös imeytyy kunnolla.

Vain kunnolla imeytyvä rauta on hyödyksi

Ferronolissa on runsaasti raskauden aikana tarvittavaa rautaa – se on markkinoiden vahvin nestemäinen rautavalmiste. Pelkkä runsas rautapitoisuus ei kuitenkaan riitä, vaan raudan on myös imeydyttävä hyvin. Ferronolissa mukana olevat vitamiinit ja hedelmähapot edistävät raudan imeytymistä tehokkaasti, jotta siitä saisi kaiken mahdollisen hyödyn irti. Tuotteessa mukana olevat foolihappo ja B12-vitamiini ovat erityisen tärkeitä myös siksi, että ne osallistuvat uusien punasolujen muodostamiseen.

Lapsiperheen arjessa tarvitaan energiaa

Riittävä raudan saanti auttaa myös jaksamisessa, mutta monipuolisen Ferronolin teho ei perustu pelkästään rautaan. Ferronolissa mukana olevat B- ja C-vitamiinit osallistuvat tehokkaasti väsymyksen ja stressin ehkäisyyn. Lapsiperheessä jaksaminen onkin usein koetuksella, kun unirytmiä ei löydy tai kun sairaudet iskevät. Ferronolin vitamiinit auttavat pitämään yllä vastustuskykyä ja jaksamaan arjen pyörityksessä. Ferronol maistuu hyvälle, ja nestemäisenä se on myös helppo nauttia. Hyvän imeytymisensä ansiosta Ferronol sopii erityisen hyvin myös herkkävatsaisille.

* Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto (http://www.terveyskirjasto.fi) ja Hasunen K, Kalavainen M, Keinonen H et al. Lapsi, perhe ja ruoka. Imeväis- ja leikki-ikäisten lasten, odottavien ja imettävien äitien ravitsemussuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2004:11, Helsinki.

Faktat: Ferronol – kasviuute-rauta-vitamiinivalmiste

  • Myydään luontaistuotekaupoissa ja apteekeissa.
  • Hinta n. 10 € / 200 ml ja n. 20 € / 500 ml.
  • Ferronol on markkinoiden vahvin nestemäinen rautavalmiste; päiväannos sisältää 21 mg rautaa.
  • Sisältää useita raudan imeytymistä parantavia aineosia: C- ja B-vitamiineja, ruusunmarjajauhetta, nokkosuutetta sekä marjamehujen hedelmähappoja.
  • Ei sisällä hiivaa, hunajaa, alkoholia, laktoosia eikä gluteenia.

Hyvinvointia luonnon raaka-aineista jo yli 50 vuotta

Kun apteekkari Bertil Pomoell perusti yrityksen vuonna 1960, liikeideana oli tuottaa puhtaasti luonnon raaka-aineisiin perustuvia tuotteita ilman perinteistä lääkekemiaa. Valioravinnon laadukas luontaistuotevalikoima on saavuttanut vuosien saatossa sekä tutkijoiden että terveysalan asiantuntijoiden arvostuksen. Pietarsaarelainen perheyritys on voittanut Vuoden Terveystuote-palkinnon jo 12 kertaa, useammin kuin yksikään kilpailija. Viimeisin voittaja on Iho Omega –mustaherukansiemenöljykapselit vuonna 2011. Muita tunnettuja voittajia ovat KarpaLact Strong, Carmolis-yrttitipat, Omega7-tyrniöljykapselit, jälkihajuttomat Kyolic-valkosipulitabletit sekä KingoVital ginkgo biloba -tabletit. Valioravinto panostaa tulevaisuuteen ja kehittää jatkuvasti uusia tehokkaita, turvallisia ja tutkittuja tuotteita ihmisten hyvinvoinnin tueksi. Laadulle asetetaan tiukat vaatimukset, mistä osoituksena on yrityksen lääketehdas- ja lääketukkuoikeudet.

Lisätietoja antaa:

Tuotepäällikkö Juha Sihvonen, Oy Valioravinto Ab, puh: 06 781 7900, sähköposti: juha.sihvonen@valioravinto.fi

Markkinointipäällikkö Janne Grahn, Oy Valioravinto Ab, puh: 06 781 7900, sähköposti: janne.grahn@valioravinto.fi

Farmaseutti Anneli Ulfstedt, Oy Valioravinto Ab, puh: 06 781 7900, sähköposti: anneli.ulfstedt@valioravinto.fi

Lehdistökontakti Johanna Tanhuanpää, Invenire Oy, puh: 040 822 8140, sähköposti: johanna.tanhuanpaa@invenire.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit