Invesdor ja Danske Bank yhteistyöhön

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 23.5.2016 – Danske Bank alkaa ensimmäisenä pankkina Suomessa tarjota yritysasiakkailleen tukea osakepohjaisen joukkorahoituksen hyödyntämiseen. Yhteistyömalli on käynnistetty ja ensimmäiset hankkeet ovat jo arvioitavina.

“Joukkorahoitus tukee sekä täydentää pankkirahoitusta, ja lähtökohtamme on tarjota yrittäjille mahdollisimman monipuoliset vaihtoehdot yritystoiminnan käynnistämiseen sekä kehittämiseen”, sanoo Danske Bankin yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Leena Vainiomäki.

Yhteistyömallin puitteissa Danske Bank voi ohjata oman pääoman kasvattamista tavoittelevia yritysasiakkaitaan tutustumaan Invesdorin joukkorahoituspalveluun. Invesdor arvioi jokaisen yrityksen tapauskohtaisesti, ja joukkorahoitettaviksi sopivat yritykset tulevat halutessaan Invesdorin asiakkaiksi.

Pankit eivät tähän asti ole olleet aktiivisia joukkorahoitusmarkkinoilla. Danske Bankin ja Invesdorin yhteistyö on ensimmäinen laatuaan Pohjoismaissa. Yhteistyö perustuu ainoastaan osakepohjaiseen joukkorahoitukseen Danske Bankin yritysasiakkaille ja keskittyy Suomeen - vastaavaa mallia ole käytössä muilla Danske Bankin markkina-alueilla.

”Olemme innoissamme yhteistyöstämme Danske Bankin kanssa, ja toivomme että yhteistyömallimme voidaan parhaassa tapauksessa laajentaa muuallekin Pohjoismaihin”, Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä sanoo.

”Tiedostamme joukkorahoitusalaan liittyvät, pankkirahoituksesta poikkeavat riskit. Siksi olemme valinneet kumppaniksemme alan kokeneimpiin sekä ammattimaisimpiin kuuluvan toimijan ja toimintamalliksemme viittauspohjaisen yhteistyön, jossa Danske Bank ei peri palkkioita”, Vainiomäki painottaa.

Invesdor on vuoden 2015 liikevaihdolla ja palvelun kautta sijoitetulla pääomalla mitattuna Pohjoismaiden suurin osakepohjaisen joukkorahoituksen palvelu.

”Osakepohjainen joukkorahoitus kasvaa Euroopassa huimaa vauhtia pk-yritysten rahoituskanavana. Esimerkiksi Englannissa joukkorahoitus on alkuvaiheen yrityksiin sijoitetulla pääomalla mitattuna jo samassa sarjassa pääomasijoittajien kanssa, kun taas Norjassa ja Tanskassa ala on vasta lähdössä kasvuun. Mahdollisuuksia on paljon, etenkin Pohjoismaissa”, kertoo Mäkelä.

Yhteyshenkilöt:

Lasse Mäkelä, perustaja ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy, lasse.makela@invesdor.com, puh. 040 7533 844

Leena Vainiomäki, yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja, Danske Bank Oyj, puh. 010 546 8314

Mikko Savolainen, viestintävastaava, Invesdor Oy, mikko.savolainen@invesdor.com, puh. 040 747 5205

Invesdor media kit

Invesdorin osakeanti 2016 on avattu; ensimmäisen vuorokauden jälkeen sijoitettuna on yli 800 000 euroa. Lisätietoa osoitteessa www.invesdor.com/invesdor2016

Invesdor lyhyesti:

Invesdor on Helsingistä käsin toimiva finanssiteknologiayritys (fintech), joka ylläpitää Euroopan laajuisesti toimivaa osake- ja lainajoukkorahoituksen palvelua. Vuonna 2012 perustetun Invesdorin kautta on sijoitettu yli 14 miljoonaa euroa 57 joukkorahoitusprojektiin. Invesdor itse on kerännyt noin 1,8 miljoonaa euroa alustansa rakentamiseen, pääosin oman joukkorahoituspalvelunsa kautta.

Danske Bank lyhyesti:

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme. Danske Bank Oyj on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit