Invesdor lujittaa johtoasemaansa, avaa osakeannin

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 17.5.2016 – Joukkorahoituspalvelu Invesdor hakee rahoitusta kansainvälisen asemansa vahvistamiseen. Viime vuonna Invesdorin osakeanti merkittiin täyteen kuudessa päivässä.

“Viimeaikainen pankkien liikehdintä ja pörssiyhtiöiden kiinnostuminen on validoinut markkinat, joilla olemme johtavassa asemassa”, sanoo joukkorahoituspalvelu Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä.

Invesdor on vuoden 2015 liikevaihdolla ja palvelun kautta sijoitetulla pääomalla mitattuna Pohjoismaiden suurin sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen palvelu.

Startupien rahoitusmuotona alkanut joukkorahoitus sai viime kuussa jälleen uutta tuulta purjeisiinsa, kun useat eurooppalaiset suurpankit ilmoittivat tulevansa joukkorahoitusmarkkinoille joko omilla alustoillaan tai yhteistyömalleilla. Lisäksi Siili Solutionsin huhtikuinen osakeanti Invesdorin alustalla oli ensimmäinen kerta Euroopassa, kun joukkorahoitusta käytettiin jakelukanavana pörssin päälistalle menevän yhtiön osakeannissa.

”Joukkorahoituksen kasvunäkymät kasvavat merkittävästi, kun pankit ja pörssiyhtiöt aktivoituvat sen mahdollisuuksiin. Tämä on alalla erittäin kiinnostavaa aikaa”, Mäkelä jatkaa.

Joukkorahoituksen kasvun odotetaan jatkuvan nopeana. Massolutionin viimeisin joukkorahoitusraportti ennusti osakepohjaisen joukkorahoituksen saavuttavan 2,56 miljardin USA:n dollarin ja velkapohjaisen 25,1 miljardin dollarin volyymin maailmanlaajuisesti vuonna 2015. Euroopassa koko joukkorahoituskentän ennustetaan kaksinkertaistuvan. Invesdor keskittyy toiminnassaan sijoitusmuotoiseen joukkorahoitukseen eli osakeanteihin ja joukkolainoihin.

Invesdor hakee osakeannilla 0,75–1,5 miljoonaa euroa. Invesdorin suurin ulkoinen sijoittaja, Taaleri Oyj on päättänyt korottaa omistustaan annissa. Annin tuotto käytetään pääosin markkinointiin ja myyntiin. Yhtiön tavoitteena on lujittaa asemansa nykyisillä markkina-alueillaan Suomessa, Britanniassa, Tanskassa ja Norjassa.

Viime kesän osakeannillaan Invesdor keräsi miljoonan 142:lta sijoittajalta. Anti ylimerkittiin kuudessa päivässä.

Invesdorin osakeantiin voi osallistua osoitteessa www.invesdor.com/invesdor2016

Yhteyshenkilöt:

Lasse Mäkelä, perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy, lasse.makela@invesdor.com, +358 40 7533 844

Mikko Savolainen, viestintävastaava, Invesdor Oy, mikko.savolainen@invesdor.com, +358 40 747 5205

Invesdor media kit

Invesdor lyhyesti:

Invesdor on Helsingistä käsin toimiva finanssiteknologiayritys (fintech), joka ylläpitää Euroopan laajuisesti toimivaa osake- ja lainajoukkorahoituksen palvelua. Vuonna 2012 perustetun Invesdorin kautta on sijoitettu yli 14 miljoonaa euroa 57 joukkorahoitusprojektiin. Invesdor itse on kerännyt noin 1,8 miljoonaa euroa alustansa rakentamiseen, pääosin oman joukkorahoituspalvelunsa kautta.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit