Joukkorahoituspalvelu Invesdor avaa Euroopan kasvusijoitusmarkkinat piensijoittajille

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 12.1.2016 – Joukkorahoituspalvelu Invesdorin kautta voi nyt sijoittaa suomalaisten firmojen lisäksi myös englantilaisiin, norjalaisiin, tanskalaisiin ja ruotsalaisiin kasvuyrityksiin.

”Tänä vuonna Invesdorilta löytyy varmasti jokaiselle sijoittajalle jotakin”, toteaa Invesdorin operatiivinen johtaja Hanna-Leena Back.

Invesdor hakee vuonna 2016 kovaa kasvua Ison-Britannian, Norjan, Tanskan ja Ruotsin markkinoilta.

”Olemme saaneet kansainväliset prosessimme täyteen vauhtiin ja alamme tarjota ensimmäisiä kansainvälisiä osakeanteja saman tien”, Back kertoo. ”Tavoitteemme on yli kaksinkertaistaa palvelussamme järjestettyjen osake- ja joukkolaina-antien lukumäärä tänä vuonna, ja suuri osa uusista anneista tulee olemaan kansainvälisiä.”

Ensimmäinen englantilaisen yrityksen, Sensory Perspective Ltd:n, osakeanti on nyt merkittävissä Invesdorin nettipalvelussa. Sensory Perspective suunnittelee ja valmistaa laitteita sähkömagneettisen säteilyn havaitsemiseen ja siltä suojautumiseen, sillä langattomassa maailmassa yhä useampi on huolissaan signaalien terveysvaikutuksista. Yhtiön osakeannista on merkitty jo yli 500 tuhatta euroa.

Suomalaisille sijoittajille on aikaisemmin ollut vaikeaa sijoittaa listaamattomiin brittiyrityksiin, koska paikalliset joukkorahoitustoimijat edellyttävät sijoittajilta tavallisesti pankkitiliä ja osoitetta Isossa-Britanniassa.

”Kansainväliset listaamattomat sijoituskohteet ovat jotain aivan uutta suomalaisille piensijoittajille”, huomauttaa Invesdorin toimitusjohtaja ja perustaja Lasse Mäkelä. ”Toisaalta nyt myös ammattimaisten sijoittajien on yhä helpompaa löytää kansainvälisiä sijoituskohteita kauttamme.”

Invesdorin kautta sijoitettiin suomalaisiin kasvuyrityksiin yhteensä noin seitsemän miljoonaa euroa peräti 47 maasta vuoden 2015 aikana. Invesdorin tämän vuoden fokus on sijoituskohdetarjonnan kansainvälistämisessä. Ensimmäiset norjalaiset, tanskalaiset ja ruotsalaiset sijoituskohteet aukeavat Invesdorin palvelussa pian.

Yhteyshenkilöt:

Lasse Mäkelä, perustajajäsen ja toimitusjohtaja, Invesdor Oy

lasse.makela@invesdor.com, +358 40 7533 844

Hanna-Leena Back, operatiivinen johtaja, Invesdor Services Oy

hanna-leena.back@invesdor.com, +358 50 363 8629


Invesdor lyhyesti:

Invesdor on Helsingistä käsin toimiva finanssiteknologiayritys (fintech), joka ylläpitää Euroopan laajuisesti toimivaa velka- ja osakejoukkorahoituksen palvelua. Vuonna 2012 perustettu Invesdor on tähän mennessä kerännyt yli 10,3 miljoonaa euroa 50 joukkorahoitusprojektille. Yli 70 % Invesdorin kautta tehdyistä sijoituksista tehtiin vuoden 2015 aikana. Invesdor itse on kerännyt noin 1,8 miljoonaa euroa alustansa rakentamiseen, pääosin oman joukkorahoituspalvelunsa kautta.

Invesdorin media-aineistoa

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit