Onko tekoälyavusteinen sosiaalinen oppiminen koulutusteknologian tulevaisuus?

LEHDISTÖTIEDOTE 21.7.2016 – Suomalainen koulutusteknologiayritys Claned parantaa oppimistuloksia yhdistämällä tekoälyn ja sosiaalisen oppimisen. Viime viikkoina Claned ilmoitti aloittaneensa yhteistyön YK:n kanssa ja saaneensa Worlddidac-säätiön koulutusinnovaatiopalkinnon.

Suomalaisen koulutuksen maine on maailmalla vahva. Harvat yritykset ovat kuitenkaan onnistuneet yhdistämään vahvan koulutusbrändin maamme teknologiseen osaamiseen. Koulutusteknologian sijaan osaamisella on luotu erinomaisen menestyviä pelejä.

Jotkut yrittäjät kuitenkin näkevät tämän muuttuvan pian. Jo kolme irtautumista saavuttanut sarjayrittäjä Vesa Perälä uskoo, että koulutusteknologia on Suomen seuraava vahva vientituote.

”Ensin tulivat kännykät, sitten pelit. Seuraava Suomesta tuleva iso juttu tulee olemaan koulutusteknologia”, Perälä ennustaa.

Jopa koulutuksestaan tunnetussa Suomessa oppilaitosten käyttämät digitaaliset oppimisympäristöt ovat kömpelöitä. Valtaosa niistä on suunniteltu organisaatioille organisaatioiden toimesta oppilaiden tarpeiden jäädessä taka-alalle. Avoimen lähdekoodin Moodle on yksi suosituimmista oppimisalustoista, mutta sekään ei ole pysynyt perässä nykyaikaisen pedagogiikan painottamissa asioissa: personoidussa ja sosiaalisessa oppimisessa.

Missä viipyy oppimisen Facebook?

Nykyaikaisten oppimisalustojen luomiseen tarvittava teknologia on jo kehitetty. Tekoälyn ja algoritmien ottamat harppaukset tarjoavat mahdollisuuksia opetuksen skaalautuvalle personoinnille, kun taas sosiaalisen median palveluissa riittää ammennettavaa vuorovaikutuselementin järjestämiselle. Missä viipyy ”oppimisen Facebook”, joka kaappaa suuren markkinaosuuden ja tuo oppimisalustat nykyaikaan?

Claned, yksi Suomen koulutusteknologiakentän pioneereista, pyrkii täyttämään tämän paikan. Clanedin oppimisalusta – aikaisemmin nimeltään TribaLearning, nykyään CLANED – käyttää tekoälyä ja algoritmeja oppiakseen ymmärtämään, miten eri oppilaat oppivat. Tämän jälkeen alusta käyttää ymmärrystä optimoidakseen yksilöiden oppimista, esimerkiksi suosittelemalla oppimismateriaalia tai mentoreja, jotka parhaiten vastaavat oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin.

“Vaikka kehittynyt teknologia tekee koulutuksen personoinnista tehokasta, avain oppimiseen on yhä sosiaalisissa elementeissä”, sanoo Clanedin perustajiin lukeutuva Perälä. ”Synergististen oppimisryhmien, klaanien, automatisoitu luominen on mielestäni koulutusteknologian tulevaisuutta.”

Syntynyt kansainväliseksi

“Suomalainen koulutusbrändi avaa monia ovia maailmalla”, Perälä myöntää. CLANED-alusta on myyty jo yli kymmeneen maahan, vaikka myyminen aloitettiin vasta viime vuoden loppupuolella. Viimeisin Clanedin julkistama korkean profiilin yhteistyökumppani on YK, joka rakentaa globaalia innovaatioyhteisöä Clanedin alustalle.

Markkinavalidaation lisäksi Claned on voittanut kansainvälisiä innovaatiopalkintoja, viimeisimpänä Worlddidac-säätiön vuoden 2016 innovatiivisten koulutustuotteiden palkinnon.

Suomalaiselle koulutusteknologialle on kansainvälistä kysyntää, ja siksi näiden yritysten täytyy syntyä kansainvälisiksi. Claned hakee parhaillaan rahoitusta nopeuttaakseen kansainvälistä kasvuaan. Kampanja on saavuttanut noin 200 000 euroa 500 000 euron tavoitteestaan joukkorahoituspalvelu Invesdorissa.

Yhteystiedot:

Vesa Perälä, perustaja, Claned Group Oy Ab, vesa@claned.com , +358 40 586 0863

Mikko Savolainen, viestintäpäällikkö, Invesdor Oy, mikko.savolainen@invesdor.com , +358 40 747 5205

Invesdor media kit

Claned lyhyesti:

CLANED yhdistää pedagogian ja tekoälyn. CLANED ymmärtää miten opiskelijat oppivat ja personoi oppimisen jokaiselle yksilölle juuri hänelle parhaiten sopivalla tavalla parantaen sekä oppimismotivaatiota että -tuloksia. CLANED on oppimisen Facebook. Claned Group Oy Ab on kerännyt yhteensä yli 8 miljoonaa euroa rahoitusta.

Invesdor lyhyesti:

Invesdor on Helsingistä käsin toimiva finanssiteknologiayritys (fintech), joka ylläpitää Euroopan laajuisesti toimivaa osake- ja lainajoukkorahoituksen palvelua. Vuonna 2012 perustetun Invesdorin kautta on sijoitettu yli 15 miljoonaa euroa. Invesdor on osakepohjaisen joukkorahoituksen markkinajohtaja Pohjoismaissa vuonna 2015 palvelun kautta sijoitetulla pääomalla ja liikevaihdolla mitattuna.

Avainsanat:

Yrityksestä

Invesdor on kotimainen, Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 15 miljoonaa euroa, ja onnistuneita rahoituskierroksia palvelussa on järjestetty yli 60. Invesdor on osakepohjaisen joukkorahoituksen markkinajohtaja Pohjoismaissa vuonna 2015 palvelun kautta sijoitetulla pääomalla ja liikevaihdolla mitattuna. Yhtiön asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 50 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä ja Lontoossa.

Tilaa

Liitteet & linkit