Pupu-salaattiravintolaketju laajentaa toimintaansa

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE Helsinki 29.3.2018 – Suomessa uraauurtava ruokakonsepti on saanut lentävän lähdön, ja pyrkii nyt hyödyntämään green dining -markkinan rajun kasvun laajentamalla Helsingin Stockmannin taloon.

Pupu avaa seuraavan uuden ravintolansa Stockmannin taloon Pohjoisesplanadille toukokuussa 2018. Huhtikuun 3. päivä päättyvä julkinen osakeanti toteutuu onnistuneesti ja tuo Pupulle pitkälti toistasataa uutta omistajaa. Tämä luo resurssit Pupulle avata jopa kuusi uutta ravintolaa pääkaupunkiseudulla jo vuoden 2018 loppuun mennessä – toimipisteitä olisi tuolloin yhteensä 10.

Syömisen tulevaisuus on vihreä
Kasvava joukko ihmisiä kaikkialla maailmassa muuttaa ruokavaliotaan kasvipainotteisemmaksi. Myös Suomessa kasvissyöjien ja kasviksia suosivien määrä on nousussa. Trendi korostuu kaupungeissa sekä nuorten ja koulutettujen kohderyhmien valinnoissa, mutta green dining on tullut jäädäkseen.

Kasvipainotteisen ruokavalion kasvava suosio johtuu monesta tekijästä: kasvisruoka on todistetusti terveellisempää ja sen koetaan pitävän mieli vireänä ja energiat korkealla. Lisäksi kasvipainotteinen ruokavalio on ympäristölle tutkitusti ystävällisempää, ja se koetaan enenevässä määrin eettisesti positiivisena valintana.

Pupun herkulliset salaatit valmistuvat samalla tavalla kuin mikä tahansa kunnianhimoinen ravintolaruoka – alusta loppuun käsin, markkinoiden parhaista raaka-aineista. Reseptiikka on korkeaa gastronomista tasoa – Pupun keittiötoimen johtaja ja yksi perustajista Petri Hotti on edustanut Suomea sekä maajoukkuetasolla että toiminut suurlähetystön keittiömestarina. ”Meidän salaattimme ovat tinkimätöntä käsityötä niin laadun, ulkonäön kuin nautinnon osalta”, toteaa Petri Hotti.

Vakaan kasvun edellytykset
Pupu on ensimmäinen ketju Suomessa, joka on täysin valmiina vastaamaan täydellä voimalla herkullisen kasvispainotteisen ruuan kasvavaan kysyntään.

”Meidän asiakkaamme arvostavat herkullista ruokaa, haluavat tehdä kestäviä valintoja arjessaan ja kiinnittävät huomiota ruoan laatuun sekä puhtauteen. Terveellinen ja kasvispainotteinen ruoka on megatrendi, joka kasvaa kaikkialla maailmassa”, perustelee toimitusjohtaja Simo Hurme.

Pupu on tehokas: konsepti on alusta alkaen perustunut pienehköihin ravintoloihin ja toimipisteisiin sekä niitä palvelevaan keskuskeittiöön. Malli on kustannustehokas heti kättelyssä, ja muuttuu vielä kustannustehokkaammaksi toimipisteiden määrän lisääntyessä. Ja koska tuotteet eivät vaadi kypsennystä ennen tarjoilua, uuden ravintolan avaamiseen tarvittava investointi on alan keskiarvoa pienempi.

Palveluntarjoaja Invesdorin kautta on mahdollista merkitä Pupun osakkeita aina 3. päivään huhtikuuta asti.

Lisää tietoa osoitteessa pupu.fi sekä Invesdor.com/pupu

Yhteystiedot

Simo Hurme
Toimitusjohtaja, Saladwerk Oy
simo@saladwerk.fi, p. 050 3299 731

Mikko Savolainen
Viestintäjohtaja, Invesdor Oy
mikko.savolainen@invesdor.com, p. 040 747 5205

 

Pupu lyhyesti
Salaattiravintolaketju, joka tekee kasvipohjaista ruokaa puhtaista raaka-aineista. Missiomme on tarjota laadukasta, maukasta ja puhdasta ruokaa nopeasti. Parantaa yksilön hyvinvointia ja helpottaa kestävän vaihtoehdon valintaa. Lisätietoja pupu.fi

Invesdor lyhyesti
Invesdor on Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 48 miljoonaa euroa. Onnistuneita rahoituskierroksia alustalla on järjestetty yli sata. Invesdorin asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 70 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä, Tukholmassa ja Lontoossa. Lisätietoja Invesdor.com