Suomalaista koulutusvientiä parhaimmillaan: Digitaalinen abikurssi vetää maailmalla

WordDiven digitaalisesta abikurssista tuli Suomen ylivoimainen markkinajohtaja vain kahdessa vuodessa. Nyt yritys hakee pääomarahoitusta kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen. Seuraavaksi suuntana on Abiturin synnyinmaa Saksa.

Jo 25 prosenttia suomalaisista abiturienteista valmistautuu kielten ylioppilaskirjoituksiindigitaalisen abikurssin avulla. Heistä 98 prosenttia suosittelee kurssia. Vuonna 2014 lanseeratun kurssin on kehittänyt suomalainen koulutusteknologiayritys WordDive, jonka palkittu sovellus pohjautuu tekoälyn hyödyntämiseen kielten oppimisessa.

”Arviomme mukaan vuonna 2017 jo 40 prosenttia suomalaisista abeista käyttää WordDivea”, kertoo WordDiven toimitusjohtaja Timo-Pekka Leinonen.

Seuraavaksi suuntana on Saksa, jossa on hyvin samankaltainen ylioppilaskoe kuin Suomessa. ”Koemarkkinointi Saksassa onnistui erinomaisesti. Tavoitteenamme on saavuttaa selkeä johtoasema Saksan abikurssimarkkinoilla vuoteen 2019 mennessä. Vetoapuna meillä on Sunrise Avenue -bändin keulakuva Samu Haber, joka on Saksassa erittäin suosittu julkisuuden henkilö”, Leinonen kertoo.

Saksan jälkeen todennäköisin suunta on Kiina, jossa paikallisella yo-kokeella eli Gaokaolla on ratkaiseva merkitys nuoren tulevan opiskelu- ja työuran määräytymisessä. Tänään joukkorahoituspalvelu Invesdorissa julkistettu osakeanti on kerännyt jo yli 470 000 euroa 230 sijoittajalta annin esimarkkinoinnin aikana. Joukkorahoituksella haetaan enintään 800 000 euroa uutta pääomaa.

”WordDive on kansainvälisesti kilpailukykyinen tuote, joka perustuu yksilöllisen optimoinnin, pelillisyyden ja usean aistin hyödyntämiseen. Abikurssia voi käyttää sekä tietokoneella että iOS- tai Android-mobiilisovelluksena. Kurssin vetovoimaa lisää tulostakuu: jos opiskelija ei kurssin suoritettuaan saa kirjoituksista vähintään Eximiaa, hän saa koko kurssimaksun takaisin”, Leinonen kertoo.

Lisätietoa WordDiven osakeannista osoitteessa Invesdor.com/worddive

 

Yhteyshenkilöt:

Timo-Pekka Leinonen, toimitusjohtaja, WordDive Oy
timo-pekka.leinonen@worddive.com, +358 40 506 6048

Mikko Savolainen, viestintäpäällikkö, Invesdor Oy
mikko.savolainen@invesdor.com, +358 40 747 5205

 

WordDive lyhyesti:

WordDive on tekoälyyn pohjautuva ainutlaatuinen sovellus kielten oppimiseen. Abikurssien lisäksi WordDive tarjoaa kielikursseja aikuisille kieltenopiskelijoille. Tarjolla on 10 kieltä ja satoja eritasoisia kursseja. Suomalaisen koulutuksen ja peliteollisuuden parhaat puolet yhdistävä WordDive on palkittu mm. Suomen parhaana e-oppimisratkaisuna ja Suomen parhaana mobiilipalveluna. Keväällä 2015 WordDive valittiin Red Herring Europe Top 100 -listalle. WordDivella on yli 250 000 käyttäjää 150 maassa. Lisätietoa: www.worddive.com .

Invesdor lyhyesti:

Invesdor on kotimainen, Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 25 miljoonaa euroa, ja onnistuneita rahoituskierroksia palvelualustalla on järjestetty 70.

Invesdor on osakepohjaisen joukkorahoituksen markkinajohtaja Pohjoismaissa vuonna 2015 palvelun kautta sijoitetulla pääomalla ja liikevaihdolla mitattuna. Yhtiön asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 50 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä ja Lontoossa.

Invesdor media kit

Yrityksestä

Invesdor on kotimainen, Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 15 miljoonaa euroa, ja onnistuneita rahoituskierroksia palvelussa on järjestetty yli 60. Invesdor on osakepohjaisen joukkorahoituksen markkinajohtaja Pohjoismaissa vuonna 2015 palvelun kautta sijoitetulla pääomalla ja liikevaihdolla mitattuna. Yhtiön asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 50 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä ja Lontoossa.

Tilaa