Israel huomion keskipisteessä – turistibuumi toi hotellikisan kärkipaikan

Report this content

 

Kasvava majoitustarve poiki houkuttelevan tarjouksen rakennuttajille

Israelin matkailuministeriö tukee hotellien rakentamista kolmella merkittävällä tavalla: karsimalla byrokratiaa, parantamalla sijoitusten kannattavuutta ja myöntämällä avustuksia laadukkaiden boutique-hotellien rakennuttajille.


Israelilla on tarjottavanaan tärkeitä uskonnollisia ja kulttuurinähtävyyksiä, mutta myös paljon muuta tekemistä. Maa on noussut varsinkin eurooppalaisten matkailijoiden suosikkikohteeksi ensisijaisesti trendikkään ja dynaamisen Tel Avivin ansiosta. Kaupunki on ainutlaatuinen keidas täynnä hauskaa tekemistä, kauniita Välimeren rantoja ja Unescon maailmanperintöluetteloon päässyttä modernistista arkkitehtuuria. Kaupungin taide- ja kulttuurielämä on vilkasta, tekniikan alalla on runsaasti startup-toimintaa ja ihmiset ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan. Monipuolisen tarjonnan ja hyvien lentoyhteyksien ansiosta Tel Avivista on oikeutetusti tullut Lähi-idän nouseva tähti, joka vetoaa sekä yksilöihin että yrityksiin.

Vetovoimaa siis riittää, mutta majoituspaikoista on pulaa. Vuonna 2000 Israelissa oli noin 47 000 hotellihuonetta ja niissä 2 miljoonaa yöpyjää vuodessa. Vuonna 2017 hotellihuoneita oli tarjolla 55 000, mutta matkailijoiden määrä oli noussut jo huimaan 3,6 miljoonaan. Matkailuministeriön tuoreiden ennusteiden mukaan kasvusuuntaus vain kiihtyy tulevina vuosina. Ministeriö on majoituspaikkojen puutteen paikkaamiseksi ja kasvavaan kysyntään vastaamiseksi helpottanut uusien hotellien rakentamista ja nykyisten laajentamista lakimuutoksilla. Vaikutus tuntuu erityisesti turistien eniten suosimilla alueilla.

– Majoituspaikkojen kysyntä kasvaa kaikkialla Israelissa, ja tämä käytännönläheinen apu on osoittautunut tehokkaaksi. Vuonna 2016 uudistettu kaavoitus- ja rakennuslaki on lisännyt kansainvälisten sijoittajien ja rakennuttajien kiinnostusta huomattavasti. Se tuntuu palkitsevalta, ja siitä iloitsevat sekä matkailuministeriö, yritykset että koko kansa. Liiketoiminta kukoistaa ja yhä useammat sijoittajat suuntaavat katseensa maahamme. Lisäksi matkailijat ovat äänestäneet useita israelilaishotelleja Lähi-idän kymmenen parhaan joukkoon ja ruotsalaisille tutun Tel Avivin Norman Hotelin listan kärkeen. Tästä on hyvä jatkaa, Israelin matkailutoimiston Pohjoismaiden johtaja Nira Fisher sanoo Tukholman-toimistossaan.

Israelin kasvavaan matkailualaan sijoittavat yritykset saavat nyt nauttia todella suosiollisista olosuhteista, sillä hotellien rakennuttajilta edellytettyä hakuprosessia on nopeutettu ja yksinkertaistettu. Uudet hotelliprojektit luokitellaan nykyään kaavoitus- ja rakennuslaissa ”kansallisiksi infrastruktuurihankkeiksi”, ja ne ovat siksi tärkeysjärjestyksessä samalla tasolla esimerkiksi lentokenttien ja maanteiden kanssa. Kansallisten infrastruktuurien määritelmä kattaa nyt myös uudet matkailuinfrastruktuurit. Projektien hyväksynnästä vastaava kansallinen infrastruktuurikomitea tarjoaa kaikki sijoittajien tarvitsemat palvelut hakemuksen jättämisestä rakennusluvan saamiseen saman katon alta. Lisäksi Israelin matkailuministeriö parantaa investointien kannattavuutta rahoittamalla projekteista jopa 33 prosenttia.

Vuonna 2017 matkailuministeriö myönsi rahaa 35 hankkeelle eri puolille Israelia. Rahoituksen kokonaissumma oli noin 50 miljoonaa dollaria. Uusien huoneiden hakemuksia hyväksyttiin samana vuonna yhteensä noin 2 570 huoneen verran eli 33 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Se todistaa sijoittajien kiinnostuksen kasvaneen ja osoittaa heidän uskovan Israelin markkinoiden voimaan ja potentiaaliin.

Lokakuussa 2018 järjestetty Condé Nast Traveler Readers Choice Awards paljasti lukijoiden suosikkihotellit Lähi-idästä. Kymmenen parhaan joukossa oli neljä israelilaishotellia ja listan kärjessä monia muitakin palkintoja ja kansainvälistä kiitosta saanut Tel Avivin Norman Hotel. Vuonna 2019 avautuvien uusien hotellien joukossa on viisi Isrotelia ja neljä Brownia. Maineikas Six Senses avaa loppukesällä 2019 Negevin autiomaan eteläpuolelle ylellisen kylpylähotellikompleksin. Myös amerikkalainen perheomisteinen sijoitusyhtiö Silverock Group on ilmoittanut avaavansa Israeliin uuden luksushotellin, Modanin.

Mahdolliset kysymykset ja hotellien rakennuttamista koskevat hakemukset tulee osoittaa Israelin matkailuministeriön kansalliselle infrastruktuurikomitealle.

Johan Englundh, SpoilConcept Communication
Puh.: 46 (0)739 82 34 00
S-posti: johan.englundh@spoilconcept.se

 

Israelin Valtion Matkailutoimiston tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa – Kellu terveellisessä Kuolleessameressä  Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla  Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa  Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kasvava majoitustarve poiki houkuttelevan tarjouksen rakennuttajille Israelin matkailuministeriö tukee hotellien rakentamista kolmella merkittävällä tavalla: karsimalla byrokratiaa, parantamalla sijoitusten kannattavuutta ja myöntämällä avustuksia laadukkaiden boutique-hotellien rakennuttajille.
Tweettaa

Lainaukset

Majoituspaikkojen kysyntä kasvaa kaikkialla Israelissa, ja tämä käytännönläheinen apu on osoittautunut tehokkaaksi. Vuonna 2016 uudistettu kaavoitus- ja rakennuslaki on lisännyt kansainvälisten sijoittajien ja rakennuttajien kiinnostusta huomattavasti. Se tuntuu palkitsevalta, ja siitä iloitsevat sekä matkailuministeriö, yritykset että koko kansa. Liiketoiminta kukoistaa ja yhä useammat sijoittajat suuntaavat katseensa maahamme. Lisäksi matkailijat ovat äänestäneet useita israelilaishotelleja Lähi-idän kymmenen parhaan joukkoon ja ruotsalaisille tutun Tel Avivin Norman Hotelin listan kärkeen. Tästä on hyvä jatkaa.
Israelin matkailutoimiston Pohjoismaiden johtaja Nira Fisher sanoo Tukholman-toimistossaan.