JERUSALEMIN KANSAINVÄLINEN OOPPERAFESTIVAALISYYSKUU 2012

Report this content

Viime vuonna järjestetyn ensimmäisen Jerusalemin kansainvälisen oopperafestivaalin suosion johdosta Jerusalemin kunta ja Israelin ooppera järjestävät toisen Jerusalemin kansainvälisen oopperafestivaalin syyskuussa 2012. Festivaalilla nähdään kolme loistavaa tapahtumaa Sultan's Pool -altaalla vanhan kaupungin muurien kupeessa.

Esimakua syyskuun festivaalista tuo Masadan oopperafestivaalien aikana kesäkuussa 2012 järjestettävät kolme oopperakonserttia Sidkian luolassa vanhassa kaupungissa kesäkuun 6-14. Konsertit sisältävät 60 minuuttia Verdin taikaa kohokohtana johtavien israelilaisten oopperalaulajien ja pienen yhteispanon esittämä La Traviata. Musiikkia ympäröi henkeäsalpaavan kaunis vanhassa kaupungissa sijaitseva Sidkian luola – ainutlaatuinen paikka oopperakonsertille.

Jerusalemin kansainvälinen oopperafestivaali alkaa 6. syyskuuta Sultan's Pool -altaalla yhdellä ohjelmiston suosituimmista oopperoista - La Boheme. Tämä vaikuttava oopperatuotanto sisältää jättimäisen kuoron, lasten kuoron ja kansainvälisiä soololaulajia   lumoavissa puvuissa yhdessä valloittavien vanhan kaupungin muureille heijastettavien kuvien kanssa.

Sultan's Pool -altaalla nähdään 9. syyskuuta Avinu Malkeinu, oopperahiteistä ja kirkkomusiikista koostuva konsertti, jonka ohjelmistossa on joitakin rakastetuimpia kirkkomusiikin helmiä yhdessä kaikkien aikojen suosituimpien tenoriaarioiden kanssa. Esiintyjinä ovat kansainväliset kanttorit ja tenorit.

Festivaali päättyy 11. syyskuuta taianomaisella sekoituksella oopperaa ja elokuvia: Pretty Woman Meets The Fifth Element. Vanhan kaupungin muurilla olevalle suurelle valkokankaalle heijastetaan kohtauksia elokuvista kuten Pretty Woman, Moonstruck, The Fifth Element, Amadeus, A Room with a View, Casino Royal, Driving Miss Daisy ja Bend it Like Beckham, samalla kun oopperalaulajat esittävät näyttämöllä näihin elokuviin liittyvää musiikkia.

Lisätietoja ohjelmistosta ja lippupaketeista saat osoitteesta

http://www.jerusalem-culture.com/Opera_Festival%20

Göran Nilervall
PR Manager

pr@igto.se

Israelin Valtion Matkailutoimiston tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle.

Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa Kellu terveellisessä Kuolleessameressä Ui kilpaa delfiinien joukossa ja snorklaa Kuolleenmeren koralliriutoilla Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

Lisätietoja: www.goisrael.fi 

Ala facebook-ystäväksemme sivustolla Go Israel Scandinavia

Ellet enää halua saada uutiskirjettämme, lähetä sitä koskeva viesti osoitteeseen info@igto.se

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

This festival has put Israeli Israeli opera on the international map unlike anything else. It brings people from around the world.... With this festival, we are bringing the opera house to Jerusalem. Music that's not normally listened to in these venues will be performed as part of the festival, and I'm very much proud to be a part of it
Maestro David Stern, Music Director of the Israel Opera