Lintujen muutto Israelissa

Muuttoaikana, kahdesti vuodessa, vähintään 500 miljoonaa lintua lentää Israelin taivaan halki. Syksyisin ne matkaavat kohti Afrikkaa, ja keväisin ne palaavat Eurooppaan pesimään. Israel sijaitsee keskeisen muuttoreitin varrella. Siksi tämä luonnon ihme houkuttelee maahan lukuisia ammattilais- ja amatöörilintuharrastajia, valokuvaajia ja asiantuntijoita kaikkialta maailmasta.

Muuttoreitin varrella on lukuisia lintukohteita aina Ylä-Galileassa sijaitsevalta Hulajärveltä Beit She'an -laaksossa sijaitsevalle Kfar Ruppin -kibbutsin alueelle, Jerusalemiin ja Eilatin satamakaupungista pohjoiseen sijaitsevalle Aravan autiomaalle. Alueilla on kaukoputkia lintujen katseluun, ja niillä järjestetään opastettuja kierroksia. Israelin lintututkimuskeskuksista tärkein on Latrunissa sijaitseva Tel Avivin yliopiston International Center for the Study of Bird Migration, joka käyttää lintujen seurantaan tutkaa ja päivittää lintujen liikkeitä verkkosivustoonsa.
 

Lintujen muutto Israelissa

Paikkalinnut: Lintuja, jotka eivät muuta vaan asuvat Israelissa koko vuoden. Paikkalintulajeja on 91, esimerkiksi hanhikorppikotka, isopurppuramedestäjä, mustarastas ja rillibulbuli.

Kesälinnut: 72 lintulajia pesii ja kasvattaa poikasensa Israelissa, mutta muuttaa etelämmäksi Afrikkaan syksyllä. Esimerkiksi käki, pikkukorppikotka, käärmekotka, nuolihaukka ja pikkutuulihaukka.

Talvehtivat linnut: 94 lintulajia, joista suurin osa pesii Euroopassa ja muutama Aasiassa. Ne saapuvat Israeliin syksyllä tai talven alussa ja muuttavat pois talven lopulla tai kevään alussa, esimerkiksi harmaahaikara, lukuisat ankkalajit, haarahaukka, punarinta ja kurki. Useimmat aloittavat kevätmuuton maaliskuussa.

Israelissa muuttomatkalla käyvät linnut: 121 lajia, esimerkiksi haikaroita, jotka kulkevat Israelin läpi matkalla pesintä- ja talvehtimispaikoilleen keväisin ja syksyisin.

Vaelluslinnut: Linnut, joita tavataan Israelissa hyvin harvoin, koska maa ei kuulu niiden esiintymisalueisiin. Yleensä lintuja tavataan myrskyjen jälkeen tai koska ne ovat eksyneet muuttoreitiltään tai muista tuntemattomista syistä, esimerkiksi albatrossi.

Lintuharrastus Israelissa

Eilat Birds Festival 23.–30.3.2014

Viikon mittainen tapahtuma, jonka puitteissa järjestetään sekä päivä- että yölinturetkiä Etelä-Israelin parhaisiin kohteisiin, lukemattomia lintuihin liittyviä tapahtumia, esityksiä, keskustelutilaisuuksia ja paljon muuta. Tapahtumapaikkana on Eilatissa sijaitseva Isrotel Agamim Hotel. Järjestäjinä toimivat maan parhaat lintuoppaat, jotka tuntevat maaston ja tietävät, missä lintuja tapaa.

www.eilatbirdfestival.com 


Champions of the Flyway 1.4.2014

Lähi-idän ensimmäinen lintubongauskilpailu, jossa kilpaillaan paikan päällä siitä, mikä joukkue bongaa eniten lintulajeja 24 tunnin aikana. Joukkueet keräävät myös varoja lintujensuojeluprojekteille eri puolilla Eurooppaa, Afrikkaa ja Lähi-itää.

http://natureisrael.org/News/Champions-of-the-Flyway-Birdathon


Hula Valley bird festival, marraskuu 2014

Hula Birds Festival tarjoaa kokonaisen viikon lintuharrastusohjelmaa Pastoral Kfar Blum Hotelissa. Tapahtuman järjestävät Israelin parhaat retkijärjestäjät. Upeaan Hulan laaksoon tutustumisen ja KKL Agamon Parkiin suuntautuvien retkien lisäksi vierailijoita hemmotellaan iltaisin laadukkailla keskustelutilaisuuksilla ja esityksillä. 
www.hulabirdfestival.org  

Yrityksestä

Israelin Valtion Matkailutoimiston tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit