Ensimmäinen uuden lain mukainen kansallinen yritysturvallisuustodistus ISS Palveluille

ISS Palvelut on saanut uuden turvallisuusselvityslain mukaisen yritysturvallisuustodistuksen ensimmäisenä yrityksenä Suomessa. Todistus on Puolustusvoimien valmistelema ja myöntämä. Yritysturvallisuustodistuksen myöntäminen perustuu hallinnollisen turvallisuuden, henkilöstöturvallisuuden, fyysisen turvallisuuden sekä tietoturvallisuuden auditointeihin.

Puolustusvoimat ryhtyi auditoimaan ISS:n yritysturvallisuustoimintaa vuoden 2014 lopussa kansallisen turvallisuusauditointikriteeristön pohjalta. ISS Palveluiden toimitusjohtaja Jukka Jäämaan mukaan ISS Palveluilla on panostettu yritysturvallisuustoiminnan kehittämiseen valtionhallintoon liittyvien turvallisuusvaatimusten näkökulmasta jo vuodesta 2000 alkaen.

- Yritysturvallisuustodistus on meille merkittävä asia, sillä toimimme valtionhallinnon palveluntoimittajana monella eri toimialalla. Tämä todistus kertoo asiakkaillemme, että meillä on tarvittavat menettelytavat ja luotettavuus senkaltaisiin toimeksiantoihin, Jäämaa toteaa.

Puolustusvoimien pääesikunta tekee yritysturvallisuusselvitykset niistä yrityksistä, jotka hoitavat puolustusvoimien antamaa tehtävää tai jotka muutoin liittyvät yhteistyöhön puolustusvoimien kanssa. Yritysturvallisuusselvityksen teko voi tällä hetkellä käynnistyä ainoastaan viranomaisen aloitteesta.

Vuonna 2014 uudistetun turvallisuusselvityslain myötä yritysturvallisuusselvitys voidaan tehdä suomalaisesta yrityksestä, joka toimii viranomaisen sopimuskumppanina ja tarvitsee oikeuden käsitellä turvaluokiteltuja, julkisuuslain nojalla salassa pidettäväksi määrättyjä viranomaistietoja. Yritysturvallisuusselvityksen avulla selvitetään yrityksen vastuuhenkilöiden taustoja sekä yrityksen tietoturvallisuuden tasoa ja sitoumusten hoitokykyä.

Puolustusministeriö, Suojelupoliisi ja pääesikunta ovat ns. määrättyjä turvallisuusviranomaisia (DSA, Designated Security Authority), joille on jaettu omat vastuualueet kansallisen turvallisuusviranomaisen kokonaisvastuukentästä. Suojelupoliisi vastaa kansainvälisen velvoitteen perusteella tehtävistä henkilöturvallisuusselvityksistä sekä yritysturvallisuusselvityksistä suomalaisten yritysten osalta muissa kuin puolustusalan hankkeissa.

Lisätietoja: ISS Palvelut, turvallisuusjohtaja Antti Kutila, puh: 040 523 5463

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme siivous-, kiinteistön ylläpito-, turvallisuus- ja ruokailupalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 517 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 11 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 75 maassa . www.iss.fi , www.issworld.com

Avainsanat:

Yrityksestä

ISS Palvelut on yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme asiakkaillemme kokonaispalveluratkaisuja, jotka muodostuvat siivous-, kiinteistön ylläpito-, ruokailu- ja turvallisuuspalveluista sekä muista näihin liittyvistä tukipalveluista. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 487 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on yli 9 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 77 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com

Tilaa

Pikafaktat

ISS Palvelut on saanut uuden turvallisuusselvityslain mukaisen yritysturvallisuustodistuksen ensimmäisenä yrityksenä Suomessa.
Tweettaa