ISS:n Company Day vie johtajat palvelualan arkeen

ISS Palvelut Oy:n Company Day vie noin 80 yrityksen ylintä johtajaa kentälle kokeilemaan kiinteistöpalvelualan tehtäviä käytännössä 8.-9.6. Tavoitteena on tehdä arjen ammattilaisten työ näkyväksi.

Company Dayhin osallistuu ISS Palvelut Oy:n noin 80 johtajaa kaikilta liiketoiminta-aloilta sekä kehitys- ja tukiyksiköstä. He työskentelevät asiakkaiden luona siivous-, kiinteistön ylläpito-, turvallisuus-, ruokailu- ja tukipalveluiden tehtävissä.

Johtajat työskentelevät asiakaskohteissa pääkaupunkiseudun lisäksi 14 eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Esimerkiksi toimitusjohtaja Jukka Jäämaa hoitaa muun muassa ruokailupalveluita, siivousta ja postitusta Nordean Vallilan toimipisteessä Helsingissä.

Company Day on ISS:n globaali käytäntö, jota Suomessa kokeiltiin ensimmäisten joukossa viime syksynä johtoryhmän voimin. Kokemukset olivat niin hyviä, että nyt mukana on yrityksen koko laajennettu johtoryhmä.

- Johto on olemassa auttaakseen työntekijöitä tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Siksi meidän pitää myös aidosti tuntea näiden arjen parhaiden ammattilaisten työ ja ottaa heiltä oppia, toimitusjohtaja Jukka Jäämaa sanoo.

- Arjen työn tunteminen auttaa meitä ymmärtämään paremmin myös asiakkaiden tarpeita. Olemme ylpeitä työmme laadusta ja haluamme tarjota asiakkaalle parhaan mahdollisen palvelukokemuksen, lisää Jäämaa.

Asiakasymmärrys lisääntyi

ISS:n johtoryhmän jäsen Jukka-Pekka Tilus työskenteli viime syksyn Company Dayssa henkilöstöravintolassa Espoossa. Hän osallistui muun muassa tiimin aamupalaveriin, lounaan valmistukseen ja iltapäivätiskaukseen.

- Oivalsin, kuinka suuri on aamun tiimipalaverin merkitys päivän suunnittelussa ja sujumisessa. Huomasin, että henkilöstö koki tulevansa arvostetuiksi, kun olin mukana ja he pääsivät juttelemaan asioistaan.

- Opin myös miten päin tomaatit kannattaa leikata, jotta ne näyttävät mahdollisimman kauniilta, Tilus hymyilee.

Company Day lisäsi myös palvelut ja kauppa –yksiköstä vastaavan Tiluksen asiakasymmärrystä.

- Näin päivän aikana muutamia tuttuja asiakkaan puolelta, ja myöhemmin aiheesta syntyi hyviä keskusteluja. Sain myös lisävarmuutta näihin keskusteluihin asiakkaan kanssa, kun voin kertoa myös omista kokemuksistani työssä.

Lisätietoja:
ISS Palvelut, viestintä- ja markkinointijohtaja Miia Eloranta, miia.eloranta@iss.fi, 050 441 4221

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme siivous-, kiinteistön ylläpito-, turvallisuus- ja ruokailupalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli 517 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on noin 11 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 75 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com

Avainsanat:

Yrityksestä

ISS Palvelut on yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme asiakkaillemme kokonaispalveluratkaisuja, jotka muodostuvat siivous-, kiinteistön ylläpito-, ruokailu- ja turvallisuuspalveluista sekä muista näihin liittyvistä tukipalveluista. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 420 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on yli 8 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 74 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Company Dayhin osallistuu ISS Palvelut Oy:n noin 80 johtajaa kaikilta liiketoiminta-aloilta sekä kehitys- ja tukiyksiköstä. He työskentelevät asiakkaiden luona siivous-, kiinteistön ylläpito-, turvallisuus-, ruokailu- ja tukipalveluiden tehtävissä.
Tweettaa

Lainaukset

Johto on olemassa auttaakseen työntekijöitä tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Siksi meidän pitää myös aidosti tuntea näiden arjen parhaiden ammattilaisten työ ja ottaa heiltä oppia.
ISS Palveluiden toimitusjohtaja Jukka Jäämaa