Palveluyrityksessä kaikki 10 000 ovat yritysvastuuvaikuttajia

Report this content

Suomen kolmanneksi suurimman yksityisen työnantajan ISS Palveluiden palveluksessa työskentelee yli 10 000 yritysvastuuvaikuttajaa. Yksi ISS Palveluiden tärkeimmistä strategisista tavoitteista on korkea henkilöstötyytyväisyys. Yrityksen tänään julkaistun vastuullisuusraportin mukaan henkilöstön sitoutuneisuusindeksi on 4,4/5.

ISS Palveluiden toimitusjohtaja Jukka Jäämaa näkee yritysvastuun sekä yhtiö- että yksilötasoisena asiana. Hänen mukaansa yritys on vastuussa kaikkien työntekijöiden opastamisesta vastuulliseen toimintaan. Jäämaa painottaa, että etenkin palveluyrityksessä jokaisen henkilöstöön kuuluvan vastuullinen toiminta vaikuttaa sekä oman yrityksen että asiakkaiden yritysvastuuseen. ISS Palveluiden vuoden 2015 yritysvastuuraportti julkaistiin tänään. 

– Palveluyrityksessä vastuullinen toiminta on itseisarvo, olemassaolomme edellytys, Jäämaa toteaa.  

– Siten takaamme tärkeimmän investointimme, henkilöstömme, hyvinvoinnin. Kun henkilöstömme voi hyvin ja tuntee vastuunsa, autamme asiakkaamme omiin yritysvastuutavoitteisiinsa.

Tuoreen vastuullisuusraportin mukaan ISS:n henkilöstön sitoutuneisuusindeksi on korkea, 4,4/5.

– Tämä kertoo, että olemme pitäneet huolta henkilöstöstämme, johtamiskulttuurin kehittämisestä ja olleet vastuullinen työnantaja, vaikka vuonna 2015 jouduimme myös epämieluisten asioiden eteen yt-neuvotteluiden muodossa, Jäämaa sanoo.

Osana henkilöstön hyvinvointia ISS investoi koulutukseen sekä rohkaisee työnkiertoon ja urapolun rakentamiseen. Vuonna 2015 ISS käytti henkilökunnan kouluttamiseen lähes 14 000 päivää ja tehtäviä talon sisällä vaihtoi yli 400 henkilöä.

Monimuotoisessa työyhteisössä 80 kansallisuutta

Vuoden 2015 yhteiskunnalliset tapahtumat vaikuttivat yritysvastuukeskusteluun myös yrityksen sisällä.

– Meillä on yhtenä Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista iso vastuu paitsi nykyisistä työntekijöistämme myös Suomen työllisyyden kehittämisestä. Työllisyys- ja maahanmuuttokeskustelussa on paljon alueita, joita olemme kehittämässä Suomen menestyksen hyväksi, Jäämaa korostaa.

ISS työllistää noin 80 kansallisuutta ja rekrytoi joka kesä noin 1 000 kesätyöntekijää eri puolilla maata. ISS:n henkilöstöstä lähes 16 prosenttia oli vuonna 2015 alle 25-vuotiaita ja yli 18 prosenttia oli yli 55-vuotiaita.

Energiatehokkuustyö yksi yritysvastuuvuoden kohokohdista

Erääksi ISS:n yritysvastuuvuoden 2015 kohokohdaksi Jäämaa nostaa asiakkaiden kanssa toteutetut energiatehokkuusprojektit. Hän muistuttaa, että kiinteistöt muodostavat lähes 40 prosenttia Suomen energiankulutuksesta sekä kasvihuonekaasupäästöistä.

– Järjestimme viime vuonna asiakkaillemme esimerkiksi energiatehokkuuswebinaareja, joiden jälkeen asiantuntijamme toteuttivat uuden lain mukaisia yritysten energiakatselmointeja asiakkaillemme.

ISS:n energia- ja ekotehokkuuspalveluiden konkreettiset tulokset näkyvät asiakkaiden energian ja veden kulutuksen vähentymisenä, päästöjen pienenemisenä sekä jätteiden kierrätyksen kehittymisenä. Bureau Veritas Certification myönsi kiinteistön ylläpitopalveluille ISO 9001 -laatusertifikaatin kesäkuussa 2015.

– Lisäksi puolustusvoimat myönsi ISS Palveluille uuden turvallisuusselvityslain mukaisen yritysturvallisuustodistuksen ensimmäisenä yrityksenä Suomessa ja kansainvälinen IAOP myönsi ISS:lle kolmantena vuonna peräkkäin korkeimman ulkoistamisen palveluntarjoajan tähtiluokituksen, Jäämaa kertaa yhtiön saamia tunnustuksia.

Muiksi vastuullisuusvuoden 2015 kohokohdiksi Jäämaa mainitsee yrityksen edelleen laskeneen työtapaturmataajuusluvun sekä ISS:n 200 miljoonan euron verojalanjäljen. Verojalanjälki kuvaa yrityksen yhteiskunnalle tuottamaa kokonaisverohyötyä.

ISS Palvelut: Yritysvastuuraportti 2015 

ISS Palvelut julkaisee yritysvastuuraportin nyt neljättä kertaa. Raportin teemoja ovat vastuullinen kumppanuus, ihmiset voimavarana, vastuunotto ympäristöstä, asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Raporttiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.issyritysvastuuraportti.fi

***

Lisätietoja:

Miia Eloranta

viestintä- ja markkinointijohtaja

PL 100, 01055 ISS

020 5155

050 441 4221

http://www.iss.fi

miia.eloranta@iss.fi

Sari Äijälä

projektijohtaja

PL 100, 01055 ISS

020 5155

040 726 0348

http://www.iss.fi

sari.aijala@iss.fi

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme siivous-, kiinteistön ylläpito-, turvallisuus- ja ruokailupalveluita yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 503 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on yli 10 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 77 maassawww.iss.fiwww.issworld.com

Avainsanat: