Tämäkö pelastaa sekä ilmaston että Suomen talouden?

Report this content

Ympäristöliiketoiminta on tuoreen selvityksen mukaan yksi Suomen nopeimmin kasvavista teollisuuden aloista. Yksi nousevista tähdistä on kiinteistöjen energiankäytön etähallintapalvelut.

Suomen uusi Nokia ei välttämättä ponnistakaan peliteollisuudesta, vaan ympäristöalalta. Suomen ympäristöalaa edistävän Cleantech Finlandin tuoreen selvityksen mukaan ympäristöteknologian ala kasvoi viime vuonna 15 prosenttia ollen yksi maan nopeimmin kasvavista teollisuuden aloista.

Suomalaiset yritykset ovatkin olleet kärkimaiden joukossa kehittämässä muun muassa kiinteistöjen energianhallinnan etäpalveluja. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistöjen energiankulutusta seurataan ja ohjataan reaaliaikaisesti.

– Vanhoissa teollisuus- ja liikekiinteistöissä voitaisiin säästää lämpöenergiaa jopa 30 prosenttia ja sähköä jopa 15 prosenttia kiinteistöjen energianhallinnan ja päivittäisen ylläpidon avulla, sanoo tuotejohtaja Jukka Backlund energian etähallintapalveluja kehittävästä ISS Palveluista.

Kiinteistöt kahmaisevat Suomessa jopa 40 prosenttia maan koko energiankulutuksesta. Pelkästään Suomen liikekiinteistöt kuluttavat energiaa vuosittain yhtä paljon kuin maan ydinvoimalat tuottavat yhteensä, joten energiansäästökeinot erityisesti vanhoissa teollisuus- ja liikekiinteistöissä ovat kovaa valuuttaa.

Energian etähallintapalvelua käyttävä kiinteistö on kytketty energiankulutusta tarkkailevaan energianhallintakeskukseen. Sieltä nähdään reaaliaikaisesti muun muassa se, toimiiko kiinteistön talotekniikka energiatehokkaasti.

 – Jos esimerkiksi toimiston lämmöntalteenotossa on jotain vikaa, lämpö valuu harakoille. Etäpalvelun avulla tämän tyyppiset ongelmat huomataan heti.

Energianhallinnankeskus tarkkailee niin kiinteistöjen lämmitysjärjestelmiä, ilmanvaihtokoneita, jäähdytysjärjestelmiä kuin valaistustakin varmistaen hyvät olosuhteet ja energiatehokkuuden.

Energiantarve jopa puoleen

Aalto-yliopiston kiinteistöliiketoiminnan professori Seppo Junnila näkee energianhallintapalvelut tulevaisuudessa merkittävänä liiketoimintana. Etävalvonnan avulla kiinteistöt voitaisiin linkittää elektronisesti toisiinsa, ikään kuin kiinteistöjen internetiksi.

– Jos etsitään uutta Nokiaa vähähiilisessä yhteiskunnassa, se on nimenomaan kiinteistöjen internet. Kiinteistöt voivat näin jakaa energiaa järkevästi keskenään ja jopa tuottaa sitä, Junnila sanoo.

Etävalvontaan voitaisiin liittää esimerkiksi kokonaisia kaupunkeja. Junnilan mukaan kiinteistöjen linkittämisellä toisiinsa pystyttäisiin leikkaamaan jopa puolet kiinteistöjen energiantarpeesta.

– Ensimmäinen ja kaikkein kannattavin investointi myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi on vanhojen kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen. Sieltä löytyy valtava energiansäästöpotentiaali, johon täytyy tarttua.

Lisätietoja:
Jukka Backlund
ISS Palvelut Oy
puh. 0400 973 696
jukka.backlund@iss.fi
www.iss.fi

ISS Palvelut on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Tuotamme henkilöstövaltaisia tukipalveluita yksityisille yrityksille ja yhteisöille sekä julkiselle sektorille. Luomme toiminnallamme laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Vuonna 2012 liikevaihtomme oli 555 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on lähes 12 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii yli 50 maassa. www.iss.fi, www.issworld.com

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Kiinteistöt kahmaisevat Suomessa jopa 40 prosenttia maan koko energiankulutuksesta. Kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisesta löytyykin valtava energiansäästöpotentiaali.
Tweettaa

Lainaukset

Vanhoissa teollisuus- ja liikekiinteistöissä voitaisiin säästää lämpöenergiaa jopa 30 prosenttia ja sähköä jopa 15 prosenttia kiinteistöjen energianhallinnan ja päivittäisen ylläpidon avulla.
Jukka Backlund
Ensimmäinen ja kaikkein kannattavin investointi myös ilmastonmuutoksen torjumiseksi on vanhojen kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen. Sieltä löytyy valtava energiansäästöpotentiaali, johon täytyy tarttua.
Seppo Junnila