Anu Puusa johtamisen professoriksi Itä-Suomen yliopistoon

KTT, apulaisprofessori Anu Puusa on kutsusta valittu johtamisen, erityisesti aineettoman pääoman johtamisen, professoriksi Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekuntaan 1.1.2017 alkaen.

Puusa on tiedekunnan ensimmäinen Tenure Track -professori. Tenure Track on yliopistoissa käytössä oleva vakinaistamispolku, joka tarjoaa parhaille tutkijoille nopeutetun ja henkilökohtaiseen pätevöitymiseen perustuvan etenemisväylän akateemisella uralla.

Varkaudessa syntynyt Puusa on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon vuonna 1999 ja kauppatieteiden lisensiaatin tutkinnon vuonna 2005 Jyväskylän yliopistossa. Kauppatieteiden tohtoriksi hän väitteli Joensuun yliopistossa vuonna 2007.

Ennen johtamisen professorin tehtävää Puusa on toiminut apulaisprofessorina Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella vuodesta 2012 alkaen. Joensuun ja myöhemmin Itä-Suomen yliopistossa hän on työskennellyt vuodesta 2005 useissa opetus- ja tutkimustehtävissä, muun muassa johtamisen professorina ja yliopistonlehtorina. Vuosina 2000–2005 Puusa oli markkinoinnin lehtorina Laurea-ammattikorkeakoulussa.

Puusa tarkastelee tutkimuksissaan johtamisen kysymyksiä, jotka liittyvät erityisesti aineettoman pääomaan ja organisaatiomuutoksiin. Viime vuosina hän on keskittynyt myös osuustoimintamuotoisen liiketoiminnan tutkimukseen. Puusa on julkaissut aktiivisesti kansainvälisissä ja kotimaisissa tieteellisissä julkaisuissa ja ollut tekemässä useita tutkimusalansa tieteellisiä kirjoja yhdessä muiden tutkijoiden kanssa. Hän on tutkimus- ja opetustyönsä ohella kysytty puhuja omalla asiantuntemusalallaan.

Puusa on kokenut ja ansioitunut yliopisto-opettaja, joka on palkittu useilla opetuspalkinnoilla, viimeksi Suomen Ekonomien valtakunnallisella opetuspalkinnolla syksyllä 2016. Hän on viime vuosina kehittänyt erityisesti osuustoiminnan opetusta, tutkimusta ja elinkeinoelämän yhteistyötä kokonaisuudeksi, jota muissa suomalaisissa yliopistoissa ei ole tarjolla.

Anu Puusan painolaatuinen kuva on osoitteessa https://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/10853?encoding=UTF-8

Lisätietoja: 

Anu Puusa, puh. 050 442 3376, anu.puusa(at)uef.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa