Itä-Suomen yliopisto luo uusia opiskelijakeskeisempiä oppimisympäristöjä

Itä-Suomen yliopiston tavoite on olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi yliopiston yksiköt voivat hakea vuosittain rahoitusta oppimisympäristöjensä kehittämiseen. Tänä vuonna Itä-Suomen yliopisto tukee viittä uutta oppimisympäristöjen kehittämishanketta yhteensä 30 000 eurolla.

Uusissa hankkeissa luodaan moniammatillisia suurryhmäsimulaatioita sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, sujuvoitetaan tilastotieteen johdantokurssin opiskelua eri tieteenalojen opiskelijoiden tarpeisiin sekä rakennetaan virtuaalinen laboratorio kasvien ympäristövasteiden seurantaan biotieteiden opiskelijoita varten. Lisäksi hankkeissa integroidaan ja digitalisoidaan teologian ja ruotsin kielen opintoja teologian opiskelijoille sekä farmakologian opiskelua farmasian ja lääketieteen opiskelijoille.

Rahoittamiensa hankkeiden kautta yliopisto edistää yksiköiden ja tieteenalojen välistä yhteistyötä opetuksen kehittämisessä, uusia digitaalisia oppimisratkaisuja sekä opintojen sujuvoittamista ja ympärivuotisuutta. Hankkeet tukevat myös opetus- ja oppimiskulttuurin muutosta sekä parhaiden käytäntöjen levittämistä laajasti koko yliopistossa. Opiskelijat ovat aktiivisina toimijoina hankkeissa.

Nyt käynnistyvät hankkeet edistävät perustutkintokoulutuksen kehittämistä, ja selkeä yhteinen nimittäjä hankkeissa on entistä opiskelijakeskeisemmät ratkaisut oppimisen tueksi.

Oppimisympäristöjen kehittämisrahalla tuettavat hankkeet

Moniammatillinen suurryhmäsimulaatio-opetus (6 000 €). Hankkeen tavoitteena on suunnitella, toteuttaa ja arvioida moniammatillisten suurryhmäsimulaatioiden järjestämistä monitieteisesti digipedagogiikkaa hyödyntäen. Toteutus vapauttaa perinteisesti luokassa tapahtuvasta opetuksesta, tavoittaa opiskelijoita paremmin, opintojen suorittaminen on joustavampaa ja verkostoituminen lisääntyy. Suurryhmäsimulaatioista vastaa Itä-Suomen yliopistosta hoitotieteen laitos yhteistyössä yhteiskuntatieteiden, farmasian ja lääketieteen laitoksien kanssa. Hankkeessa analysoidaan opetussuunnitelmat ja valitaan niistä 2–3 toteuttamiskelpoista suunnitelmaa, jotka pilotoidaan vuoden 2018 aikana. Hankkeen yhteyshenkilöitä ovat yliopistonlehtori Terhi Saaranen ja professori Hannele Turunen hoitotieteen laitokselta.

Tilastotieteen johdantokurssin kehittäminen (6 000 €). Hankkeessa kehitetään tilastotieteen johdantokurssia ja poistetaan havaittuja pullonkauloja toteuttamalla oppimisympäristö, joka hyödyntää nykyaikaista digitaalista tekniikkaa ja perustuu soveltuvin osin flipped learning -tyyppiseen opetukseen. Kurssin opiskelijat, noin 300, tulevat useilta eri laitoksilta. Kurssi kuuluu pakollisena monien yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden, terveystieteiden sekä luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan opiskelijoiden tutkintoon. Hankkeen yhteyshenkilö on apulaisprofessori Lauri Mehtätalo tietojenkäsittelytieteen laitokselta.

Tutkimusperustainen virtuaalinen oppimisympäristö kasvien ympäristövasteiden seurantaan (6 000 €). Hankkeen tavoitteena on rakentaa Itä-Suomen yliopistossa kehitettyyn Sm4rtLab -konseptiin perustuva virtuaalinen, avoin oppimisympäristö kasvien ympäristövasteiden seurantaan. Opetus- ja tutkimusaiheena on kasvien ympäristövasteiden seuranta havainnoimalla niiden ilmiasua optisesti sekä seuraamalla ympäristöolosuhteiden muutosta ja vaihtelua tarkoitukseen soveltuvilla mittalaitteilla. Kehitettävä oppimisympäristö perustuu tutkimuslähtöiseen oppimiseen. Hankkeessa arvioidaan sekä oppimisympäristön soveltuvuutta aiheen opetukseen että opiskelijoiden oppimiskokemusta. Hankkeen yhteyshenkilö on professori Markku Keinänen ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

Teologian ja ruotsin kielen opintojen integrointi (6 000 €). Hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli, jossa ruotsin kielen tutkintoon kuuluvat opinnot kytkeytyvät suoraan oman tieteenalan opintojaksoon, joka luennoidaan ruotsiksi. Opinnot toteutetaan yhdessä, mutta molemmilla opintojaksoilla on omat oppimistavoitteensa ja arviointinsa. Hankkeessa luodaan kurssien yhteinen sähköinen työskentelytila, suunnitellaan kurssien yhteinen sisältö ja materiaalihankinnat, erityisesti soveltuvan ruotsinkielisen kirjallisuuden hankkiminen, videoidaan teologian luennot ja jaetaan ne opiskelijoiden käyttöön sekä suunnitellaan sähköinen lopputentti. Hankkeen yhteyshenkilöitä ovat opintoasianpäällikkö Lauri Tolkki kielikeskuksesta ja yliopistonlehtori Esko Ryökäs teologian osastolta.

Farmakologian opetuksen integrointi (6 000 €). Hankkeessa integroidaan farmakologian opiskelu yhdeksi, osin moduuleista koostuvaksi kurssiksi, joka palvelee farmasian, lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoita. Työssä tunnistetaan kolmen erilaisen curriculumin tarpeet ja suunnitellaan toteutus opiskelijalähtöisesti. Hanke tarjoaa mahdollisuuden opetuksen uudenaikaistamiseen ja digitalisaatioon sekä farmasian ja lääketieteen tulevien asiantuntijoiden tieteiden välisen yhteistyön kehittymiselle. Kehitettävälle opintojaksolle laaditaan ympärivuotiseen oppimiseen kannustava kurssirakenne. Hankkeen yhteyshenkilöitä ovat professori Hannu Raunio ja yliopistotutkija Markus Storvik farmasian laitokselta.

Lisätietoja:

Jaakko Puhakka, akateeminen rehtori p. 029 445 8018, jaakko.puhakka(at)uef.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa