Itä-Suomen yliopisto mukana merkittävässä teollisen internetin tutkimusohjelmassa

FIMECC on käynnistänyt merkittävän tutkimusohjelman teknologiayritysten laitekantaan liittyvistä palvelukeskeisistä ratkaisuista (Service solutions for fleet management, S4Fleet).

Valmistava teollisuus on kokenut viime vuosina teknologisen mullistuksen. Sensoriteknologia, tarkempi ja reaaliaikainen laitteiden monitorointi, tiedon tallentamiseen ja välittämiseen liittyvien mahdollisuuksien lisääntyminen sekä laskentatehon kasvu ovat mahdollistaneet olemassa olevan datan hyödyntämisen kannattavasti. Monitasoisen teknologisen murroksen kautta yrityksillä on kyvykkyyksiä ja valmiuksia tarjota asiakasarvoa lisääviä palveluja ja ratkaisuja.

FIMECCin S4Fleet-ohjelma tutkii näiden teknologisten läpimurtojen avaamia palveluliiketoiminnan mahdollisuuksia. Ohjelma auttaa teknologiayrityksiä luomaan uutta liiketoimintaa samalla kun teollisen internetin ja digitalisaation mahdollisuuksia otetaan käyttöön. Tutkimuksella tavoitellaan kansainvälisesti vaikuttavia tuloksia teollisten palveluiden strategian, operaatioiden ja teknologian aiheissa.

Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos osallistuu projektiin, joka keskittyy strategiseen tiedonhallintaan ja hyödyntämiseen (strategic intelligence) kaluston hallinnassa. Projektin keskeisimpänä tavoitteena on tunnistaa strategiset toimet, jotka mahdollistavat siirtymisen kohti kannattavaa dataan pohjautuvaa kalustotasoista ratkaisu- ja palveluliiketoimintaa.

FIMECCin S4Fleet-tutkimusohjelma toteutetaan vuosina 2015-2017 ja kokonaisbudjetti on 29,5 miljoonaa euroa. Ohjelman koordinoija on FIMECC ja siihen osallistuu yli 20 yritystä ja kuusi tutkimuslaitosta.

FIMECC Oy (Finnish Metals and Engineering Competence Cluster Ltd) on metallituotteet ja koneenrakennus -alan yritysten sekä tutkimuslaitosten vuonna 2008 perustama SHOK eli strategisen huippuosaamisen keskittymä. Se toimii tieteen, teknologian ja innovaation keskittymänä valmistavan teollisuuden aloilla, ja sen tehtävänä on edesauttaa kone-, metalli- ja meriteollisuuden uudistumista. FIMECC on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö.

Lisätietoja:

Itä-Suomen yliopisto: 

professori Jarmo Ahonen, p. 040 5678 018
projektipäällikkö Paula Savolainen, p. 040 7636 494

FIMECC:                 

ohjelmajohtaja Pekka Töytäri, pekka.toytari(at)fimecc.com

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa