Jalostushistorian vaikutus kansalliskoiran monimuotoisuuteen selvitetty

Rotuharrastajat ovat selvittäneet suomenpystykorvan ja pohjanpystykorvan jalostushistorian vaikutuksen nykypopulaatioiden perimän monimuotoisuuteen yhteistyössä Genoscoper Oy:n ja Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksen kanssa.

Tutkimus sitoo ainutlaatuisella tavalla yhteen sukutauluanalyysin ja nykyiset geneettiset menetelmät, sekä on samalla harvinainen esimerkki maallikoiden tekemästä tieteellisestä työstä (citizen science). Tutkimus on julkaistu kansanvälisessä Journal of Animal Breeding and Genetics -tiedejulkaisusarjassa. Tekijät haluavat julkaisulla muistuttaa rotujen historiallisesta merkityksestä sekä nykytilasta Suomen satavuotisjuhlavuotena.

Lähisukuiset suomenpystykorva ja pohjanpystykorva edustavat suoraa jatkumoa esihistoriallisiin keskikokoisiin metsästyspystykorviin. Rotujen voidaan katsoa lähteneen eriytymään toisistaan vasta suomenpystykorvan rodun perustamisen jälkeen 1892. Suomenpystykorva on kautta historiansa ollut verrattain suosittu rotu ja omannut suuren populaatiokoon verrattuna pohjanpystykorvaan. Pohjanpystykorvan historia on hyvin erilainen kuin kansalliskoirallamme. Rotu oli lähellä kuolla sukupuuttoon, kunnes vuonna 1966 rotu herätettiin henkiin Ruotsissa kourallisesta koiria, joita myöhemmin täydennettiin pohjoissuomalaisilla maatiaispystykorvilla. Rotukirja suljettiin Ruotsissa 1980-luvulla, mutta on edelleen avoin Suomessa.

Johtuen suomenpystykorvan pitkästä historiasta rotuna, tietoja alkuaikojen kantakoirien taustoista on säilynyt varsin huonosti. Roturekisterissä on tunnistettavissa 345 koiraa, joiden vanhempia ei tunneta ja joita siksi käsiteltiin rodun kantakoirina tutkimuksessa. Johtuen voimakkaasta valinnasta ulkonäön ja käyttöominaisuuksien suhteen, vain noin kahdellakymmenellä kantakoiralla on merkitystä rodun nykypopulaation perimässä, selittäen osaltaan sen miksi suomenpystykorva on perimältään vähemmän monimuotoinen kuin useimmat muut koirarodut. Syynä kantakoirien määrän kaventumiseen voidaan pitää harvojen huippu-urosten ylenpalttista käyttöä jalostuksessa, käytännön jatkuessa aina 2000-luvulle asti. Jotkin näistä uroksista tuottivat jopa 30 kertaa enemmän pentuja kuin lisääntyneet urokset keskimäärin. Tilanne on tiedostettu jo pitkään ja Suomen pystykorvajärjestö onkin tehnyt määrätietoista työtä rodun jalostuspohjan ja monimuotoisuuden kasvattamiseksi.

Pohjanpystykorva sen sijaan paljastui tutkimuksessa pieneksi roduksi yllättävän monimuotoiseksi, rinnastuen lähes sekarotuisiin koiriin perimänsä muuntelun suhteen. Tähän osaltaan vaikuttaa lyhyt jalostushistoria, mutta myös se, että suosittujen urosten käyttö on ollut maltillista. Rodun pohjana olleet maatiaispystykorvat ovat lisäksi saaneet monimuotoisuutta roturisteymien kautta, kuten erään suomenajokoirasta peräisin olevan sairausmutaation esiintyminen rodussa osoittaa.

Tutkimuksessa arvioitiin myös rotujen historialliset teholliset populaatiokoot, eli perimän kannalta merkityksellisten yksilöiden lukumäärä, perustuen koko perimän muunteluun. Kummankin rodun tehollinen populaatiokoko on tippunut merkittävästi rodun perustamisen hetkellä (kuva), osoittaen miten tehokkaasti roturajat estävät geenivirtaa. Se, että teholliset populaatiokoot satoja vuosia sitten olivat tuntuvasti isompia ei tarkoita, että koiria olisi ollut enemmän vaan ennemmin osoittaa sen, että nykyisten pystykorviemme esi-isät todennäköisesti saivat geenivirtaa kaikkien pohjoisten metsästyspystykorvien joukosta. Nykyisillä pohjanpystykorvilla tämä historiallinen kantapopulaatio on hivenen suurempi, johtuen viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtuneesta sekoittumisesta moderneihin rotuihin.

Suomenpystykorva ja pohjanpystykorva edustavat tuhansia vuosia vanhaa kulttuurihistoriaa, joka tulee säilymään vain vaalimalla rodunomaisen käytön jatkumista. Suomalaisilla on asiassa erityisvastuu. Sillä sen lisäksi, että Suomessa elää valtaosa näiden rotujen maailmanpopulaatiosta, haukkuvalla koiralla tapahtuva pyynti on ollut elimellinen osa suomalaista eränkäynti- ja asutushistoriaa, jota ilman itsenäinen Suomi näyttäisi kovin erilaiselta vuonna 2017.

Linkki julkaisuun: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jbg.12262/abstract

Kuvat:

1. Suomenpystykorvan ja pohjanpystykorvan historialliset teholliset populaatiokoot. Rodun perustaminen on molemmissa tapauksissa johtanut populaation äkilliseen kaventumiseen. © J. Pohjoismäki.

2.Pohjanpystykorva (vas.) ja suomenpystykorva (oik.) ovat perinteisen suomalaisen keskikokoisen metsästyspystykorvan nykyedustajia. © J. Pohjoismäki.

Lisätietoja: Jaakko Pohjoismäki, Itä-Suomen yliopisto, p. 050-5744745, e-mail. jaakko.pohjoismaki@uef.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa

Multimedia

Multimedia