Keskiaikaisen venäläistaistelun merkitykset luotiin jälkikäteen

Kuvaukset kuuluisista taisteluista ovat kansallisten historioiden kiintopisteitä. Niihin liitetyt voimakkaat mielikuvat ovat auttaneet vahvistamaan ajatusta yhteisön yhteisestä, kunniakkaasta menneisyydestä. Venäjän historiassa yksi tällainen kiinnekohta on ollut vuonna 1380 tataarien ja moskovalaisten välillä käyty Kulikovon taistelu. Sen on katsottu olleen lähtölaukaus Venäjän alueen vapautumiselle tataarivallan alta, sekä keskiaikaisten ruhtinaskuntien yhdistymiselle Moskovan vallan alaisuuteen. Vasta julkaistussa tutkimuksessaan akatemiatutkija ja Venäjän historian dosentti Kati Parppei Itä-Suomen yliopistosta osoittaa, että taistelun myyttiset mittasuhteet saanut merkitys luotiin jälkikäteen kerros kerrokselta. Nuo kerrokset heijastelevat kunkin aikakauden poliittisia ja aatteellisia intressejä enemmän kuin todellisia tapahtumia.

Ensimmäiset säilyneet kronikkakuvaukset Kulikovon taistelusta ovat 1400-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Ne ovat lyhyitä ja lakonisia kuvauksia melko tavanomaisesta keskiaikaisesta kahakasta. Sittemmin kuvaukset alkoivat ”lihoa”. 1500-luvulla ne olivat jo runsaita, dramaattisia ja yksityiskohtaisia kertomuksia Moskovan taistelusta ortodoksisen kirkon tuella pahaa vastaan.

Kansallisaatteiden ja kansallisen historiankirjoituksen nousu 1700-luvulta alkaen vakiinnutti Kulikovon taistelun eräänlaiseksi ”tyyppitaisteluksi” ja yhtenäisyyden symboliksi erilaisia uhkia ja hyökkääjiä vastaan. Se esitettiin ”ensimmäisenä kansallisena ponnistuksena” ja sen kuvastoon vedottiin niin Napoleonin sotien aikana, turkkilaisvallan leviämistä suitsittaessa kuin molemmissa maailmansodissakin. Kulikovon taistelu käytiin uudestaan koulukirjojen sivuilla, runoissa, näytelmissä ja taideteoksissa.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Kulikovon niityltä haettiin jälleen vauhtia uusien kansallisten identiteettien rakentamiseen. Tässä rakennustyössä ovat olleet innokkaasti mukana niin maalliset vallanpitäjät kuin Venäjän ortodoksinen kirkkokin.

Kati Parppein tutkimus osoittaa osaltaan, miten historiaa rakennetaan kulloisenkin ajan todellisuudesta käsin, nykyisyydestä menneeseen katsoen. Voidaan väittää, että jälkiviisaus on ollut maasta riippumatta kansallisen historiankirjoituksen käyttövoima, joka on antanut menneisyyden tapahtumille – kuuluisat taistelut mukaan lukien – aina uusia merkityksiä ja auttanut koostamaan niistä loogisilta vaikuttavia kehityskulkuja. Niitä on puolestaan voitu käyttää tukemaan kulloistakin politiikkaa sekä ajatusta kansakunnan yhtenäisyydestä.

Parppein tutkimus julkaistiin Brill Academic Publishers-kustantamon sarjassa ”Russian History and Culture.” Kolmivuotisen tutkimusprojektin rahoitti Suomen Akatemia ja kirjan kirjoittamista tuki Koneen säätiö.

Lisätietoja:

Kati Parppei, historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, 050 531 3543, kati.parppei(at)uef.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio

Tilaa