Kognitiivinen haastattelumenetelmä todistajan kuulustelussa kiinnostaa laajasti – Joensuun tapahtumaan tulossa 120 osallistujaa

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos ja psykologian oppiaine järjestävät kognitiivista haastattelumenetelmää todistajan kuulustelussa käsittelevät kehittämispäivät Joensuun kampuksella 1.–2. kesäkuuta.

Kognitiivinen haastattelu on rikosprosessissa todistajien kuulustelussa käytettävä, tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva menetelmä, joka on kehitetty parantamaan todistajan muistisuoritusta. Menetelmää on tutkittu tieteellisesti jo yli 30 vuotta, ja sitä käytetään useissa Euroopan maissa mutta ei juurikaan vielä Suomessa.

– Rikostutkinnassa pienetkin yksityiskohdat voivat olla ratkaisevia, mutta niiden mieleen palauttaminen on usein vaikeaa. Kognitiivisen menetelmän avulla saadaan maksimoitua todistajan tai asianomistajan kapasiteetti kertoa mahdollisimman tarkasti havainnoistaan vaarantamatta kuitenkaan kertomuksen luotettavuutta, kertoo psykologian tuntiopettaja Hanna Lahtinen menetelmästä.

Kehittämispäivät saattavat yhteen rikosprosessissa todistajien kuulemisesta vastaavat ammattilaiset ja eri alojen tutkijat. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa, ja se herättää laajaa kiinnostusta: tapahtumaan on ilmoittautunut 120 osallistujaa eri puolilta Suomessa, joukossa muun muassa poliiseja, asianajajia, psykologeja ja tutkijoita.

– Kuulusteluista esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on selkeät laintasoiset säännöt. Ne ovat hyvä raami luotettavalle todistelulle. Kognitiivinen haastattelumenetelmä on yksi tehokas tapa lisätä tuomarin valmiuksia luotettavaan näytön arviointiin, sanoo rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen. 

Kansainväliset ja kotimaiset asiantuntijat koolla

Kehittämispäivien aikana kuullaan alustuksia kansainvälisiltä ja kotimaisilta asiantuntijoilta, keskustellaan menetelmän mahdollisuuksista sekä mahdollisen tutkimushankkeen käynnistämisestä työryhmissä.

Pääalustajiksi saapuvat psykologian professori Coral Dando Westminsterin yliopistosta sekä rikostutkinnan ja -oikeuden psykologian apulaisprofessori Dave Walsh Derbyn yliopistosta Englannista. Heillä molemmilla on poliisitausta.

Kotimaisista asiantuntijoista puheenvuorot pitävät rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen ja psykologian tuntiopettaja Hanna Lahtinen Itä-Suomen yliopistosta, yliopisto-opettaja Sanna Ala-Kortesmaa Tampereen teknillisestä yliopistosta, tutkija Julia Korkman Åbo Akademista sekä rikoskomisario Miia Lehtinen Hämeen poliisista ja vanhempi konstaapeli Linnea West Vaasan poliisista.

Kehittämispäivien puheenvuorojen kieli on englanti.

Lisätietoja:

Matti Tolvanen, rikos- ja prosessioikeuden professori, p. 050 5508092, matti.tolvanen(at)uef.fi

Hanna Lahtinen, psykologian tuntiopettaja, p. 050 3428546, hannalah(at)uef.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa