Rasin metsäsäätiöltä lahjoitus yliopistolle

Aili ja Yrjö Rasin säätiö on lahjoittanut Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjaan 30 000 euroa kohdennettuna maatalous-metsätieteelliselle koulutusalalle.

Rasin metsäsäätiön varallisuus perustuu mäntyharjulaisten Aili ja Yrjö Rasin huomattavaan metsäomaisuuteen. Säätiön tarkoituksena on tukea nuorten metsätietouden edistämistä.

Yliopiston tukikampanjan kokonaiskertymä ylitti lahjoituksen myötä 5,5 miljoonaa euroa. Yliopiston tavoitteena on kerätä lahjoituksia kampanjaan 6 miljoonaa euroa kesäkuun loppuun mennessä, jolloin kampanja päättyy. Lahjoitusten arvo kasvaa valtion vastinrahan myötä.

Lisätietoja:

Aili ja Yrjö Rasin säätiö, Olavi Airaksinen, säätiön puheenjohtaja, sähköposti: olavi.airaksinen@kuh.fi

Itä-Suomen yliopisto, Soile Kosunen, yhteyspäällikkö, p. 0294 45 8080

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa