Raskaudenaikainen masennuslääkitys saattaa venyttää napanuoraa

Tavallisia masennuslääkkeitä, selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä, raskauden aikana käyttäneiden äitien lapsilla saattaa olla pitemmät napanuorat kuin muilla vastasyntyneillä, osoitti juuri julkaistu Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tutkimus. Selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien eli SSRI-lääkkeiden yhteys napanuoran pituuteen havaittiin nyt ensimmäistä kertaa. Tulokset julkaistiin PLOS ONE -lehdessä.

Pitkä napanuora voi muun muassa heikentää sikiön verenkiertoa ja altistaa hapen puutteelle raskauden tai synnytyksen aikana. Tutkijoiden mukaan uusi havainto raskaudenaikaisen SSRI-lääkityksen yhteydestä napanuoran pituuteen voi viitata siihen, että SSRI-lääkkeet saattavat lisätä sikiön aktiivisuutta ja liikkumista kohdussa.

– Napanuoran pituuteen vaikuttaa se, kuinka paljon kehittyvä sikiö liikkuu. Sikiön liikkuessa napanuoraan kohdistuu venytystä, joka aiheuttaa napanuoran pitenemisen, tutkimusartikkelin ensimmäisenä kirjoittajana toiminut tohtorikoulutettava Julia Kivistö kertoo.

Raskaudenaikaisesta masennuksesta kärsii eri arvioiden mukaan 7–19 prosenttia odottajista, ja heistä arviolta 7–9 prosenttia käyttää raskauden aikana masennuslääkkeitä. SSRI-lääkkeet ovat masennuslääkkeistä käytetyimpiä myös raskauden aikana.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin raskauden aikana käytetyn SSRI-lääkityksen vaikutusta raskauden kulkuun, sikiön kehitykseen ja synnytystulokseen. Tutkimuksessa oli mukana yli 24 000 naista, jotka synnyttivät Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vuosien 2002–2012 välisenä aikana.

Masennuslääkkeitä käytti raskauden aikana 1,7 prosenttia tutkimukseen osallistuneista eli 416 naista. Heistä valtaosa käytti SSRI-lääkkeitä. Tavallisin SSRI-lääke oli sitalopraami, jota käytti 217 odottajaa.

Tutkimuksessa tarkastelluista SSRI-lääkkeistä sitalopraamia raskauden aikana käyttäneiden äitien lapsilla oli syntyessään pitemmät napanuorat kuin muilla. Muita SSRI-lääkkeitä kuin sitalopraamia käyttäviä äitejä oli aineistossa vain vähän, joten tuloksia ei voida pitää niiden osalta luotettavina. SSRI-lääkkeitä käyttäneiden äitien vastasyntyneet saivat myös matalia kuntopisteitä ja joutuivat tehohoitoon kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muut, mutta nämä muutokset todennäköisesti selittyvät ainakin osittain äidin masennuksella. Samansuuntaisia havaintoja odottajan mielialan vaikutuksista vastasyntyneen kuntoon on tehty muissa tutkimuksissa. SSRI-lääkkeiden vaikutusta napanuoran pituuteen ei ole kuitenkaan aikaisemmin havaittu.

– Sekä hoitamaton masennus että masennuksen lääkehoito aiheuttavat muutoksia raskauden kulkuun ja synnytykseen. Tämän vuoksi hoitovaihtoehtojen miettiminen yksilöllisesti on ensisijaisen tärkeää, Kivistö toteaa.

Lisätietoja:

Julia Kivistö, tohtorikoulutettava, juliaki (at) student.uef.fi

Soili Lehto, professori, p. 044 717 2971, soili.lehto (at) uef.fi

Tutkimusartikkeli:

Julia Kivistö, Soili M. Lehto, Katja Halonen, Leena Georgiadis & Seppo Heinonen. Maternal Use of Selective Serotonin Reuptake Inhibitors and Lengthening of the Umbilical Cord: Indirect Evidence of Increased Foetal Activity—A Retrospective Cohort Study. PLOS ONE April 29, 2016. http://dx.doi.org/10.1371/journal.pone.0154628

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa