SciFest juhli 100-vuotiasta Suomea

SciFest-tiedefestivaalin teemana oli tänä keväänä ”Matkalla”, Suomi 100 -juhlavuotta kunnioittaen. Tapahtuman suojelijana toimi presidentti Sauli Niinistö.

- SciFestin kävijämäärässä jäätiin tänä vuonna selkeästi tavoitteista. Kävijöitä oli noin 7000, mikä on noin puolet viime vuoden huikeasta ennätysmäärästä. Tapahtuma oli kuitenkin kokonaisuudessaan onnistunut, ja pajojen sekä ohjelman laatu hyvin korkeatasoista, kertoo tapahtuman koordinaattori ja Joensuun tiedeseuran toiminnanjohtaja Pauliina Korhonen.

SciFestiin osallistui lukuisia pajanpitäjiä ja vieraita eri puolilta maailmaa, muun muassa yli 40 opettajaa ympäri Eurooppaa.

- SciFest kiinnostaa nyt aikaisempaa enemmän myös yrityksiä. Oppimisympäristöjen kehitystyössä on menossa hyvin aktiivinen vaihe, ja yritykset tarvitsevat tilaisuuksia tavata esimerkiksi koululaisia ja opiskelijoita, koulujen hankinnoista päättäviä, oppimisen alan tutkijoita ja kehittäjiä. SciFest tarjoaa tähän erinomaisen ympäristön.

SciFestin kävijäkunta on viimeisten vuosien aikana laajentunut koululaisista toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijoihin. Ohjelmaa oli tarjolla runsaasti myös opettajille ja suurelle yleisölle. Uutuuksina hackathon-ohjelmointikilpailu ”Hackaa metsätieto palveluksi tai peliksi”, Innovaatioiden ja yrittäjyyden showroomissa Epic Challenge ja Draft -tiimien esittelyä, oppimisympäristösymposium, sekä opiskelijoiden järjestämiä työnantajatapaamisia ja ammattiin opiskelevien työnäyttöjä.

- Isona kokonaisuutena oli myös ensimmäistä kertaa toteutettu oppimisympäristöjen kehityskaarta kuvaava pajakokonaisuus Amfiteatterista avaruussukkulaan – oppimisen aikamatka . Siellä lukuisat yritykset ja koulutusorganisaatiot, kuten Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu, Savonia-ammattikorkeakoulu ja PKKY yhteistyössä Joensuun kaupungin opettajien kanssa tuottivat erilaisia oppimisympäristökokonaisuuksia, sisältäen niin fyysistä ympäristöä, äänimaisemaa kuin pedagogista sisältöä, lisää Korhonen.

Pajoja oli tarjolla myös lauantaina Joensuun keskustassa järjestetyssä Pohjois-Karjalan kauppakamarin Kesäntekijäiset -tapahtumassa. Siellä niihin tutustui noin 2000 hlöä, joten SciFestin kokonaiskävijämäärä oli arviolta noin 9000. 

- Ensi vuoden SciFestista käydään parhaillaan neuvotteluja, tarkkoja päivämääriä tai teemaa ei vielä ole päätetty. Tiedeseuran hallitus kokoontuu lähipäivinä pohtimaan muun muassa näitä kysymyksiä, sanoo Korhonen.

- Haluamme edelleenkin jatkaa Suomen suurimman ja monipuolisimman lasten ja nuorten tiedefestivaalin kehittämistä. Tämä ei tapahdu yksin Joensuun Tiedeseuran toimintana, vaan kiinteässä yhteistyössä lukuisten kumppanien kanssa.

Lisätietoja: Joensuun tiedeseuran toiminnanjohtaja Pauliina Korhonen, p. 050 361 1470, pauliina.korhonen@uef.fi 

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa