Suomalaisiin ympäristökonflikteihin kehitellään uusia ennakoivia ratkaisukeinoja MIT:n professori Lawrence Susskindin johdolla

Tulevaisuuden kestävät ilmasto-, luonnonvara- ja energiaratkaisut eivät todennäköisesti kompastu teknologisiin haasteisiin, vaan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden rajoihin sekä päätöksenteon ja yhteistoiminnan ongelmiin. Tarvitaan siis uudenlaisia ristiriitojen käsittelytapoja.

Ympäristökonfliktien sovittelun johtava asiantuntija ja kehittäjä professori Lawrence Susskind ( MIT) vierailee parhaillaan Suomessa. Fiskarsin ruukissa järjestetään kaksipäiväinen tilaisuus, jossa neuvotteluun perustuvia ympäristökonfliktien ratkaisumahdollisuuksia pohditaan Suomen näkökulmasta.

Fiskarsin tapaamisen järjestävät yhteistyössä Akordi Oy, Itä-Suomen yliopiston LYY-Instituutti, Suomen ympäristökeskus ja Sitra.

Fiskarsin tapahtumaan on kutsuttu suomalaisia avainhenkilöitä ja asiantuntijoita energia- ja kaivannaisteollisuudesta, metsäteollisuudesta, elinkeino- ja ympäristöhallinnosta sekä kotimaisen tutkimuksen huipulta. Mukaan on kutsuttu myös kolmannen sektorin toimijoita sekä alan konsultteja.

Ympäristösovittelu on erityisosaamista vaativa ammattiala, jonka kehitys Suomessa on vasta alussa. Alalle on jo syntynyt yritystoimintaa. Monen osapuolen välinen ympäristö- ja julkisoikeudellisten kiistojen neuvotteleva ratkaiseminen muistuttaa prosessinsa puolesta enemmän osallistuvaa suunnittelua tai rauhanvälitystä kuin henkilöiden välistä sovittelua yksityisoikeudellisissa kiistoissa. Vertailukohta löytyy esimerkiksi työyhteisösovittelun tai tuomioistuinsovittelun erosta.

Niin kutsuttu Public policy mediation -kenttä on vakiintunut kolmen vuosikymmenen aikana muun muassa Yhdysvalloissa. Puolueettoman sovitteluammattilaisen apua käytetään konfliktinratkaisun lisäksi paljon myös ennakoivaan vuoropuheluun ja konfliktien ehkäisemiseen.

Professori Lawrence Susskind luennoi Aalto-yliopistossa maanantaina 9.6.2014 kaikille avoimella yleisöluennolla Kauppakorkeakoulun juhlasalissa klo 9.00.

Lisätietoja:

Rauno Sairinen, ympäristöpolitiikan professori, LYY-Instituutti, Itä-Suomen yliopisto; rauno.sairinen(at)uef.fi, puh. 050 442 3146

Jonna Kangasoja, toimitusjohtaja, Akordi Oy, puh. 050 441 2863

Lasse Peltonen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus, puh. 040 148 6186

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa