UEF: Apulaisprofessori Anu Puusa sai Suomen Ekonomien valtakunnallisen opetuspalkinnon

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen Joensuun kampuksen apulaisprofessorille Anu Puusalle on myönnetty Suomen Ekonomien vuoden 2016 opetuspalkinto.

Palkitseminen perustuu liiton vuosittain järjestämään kilpailuun, johon voivat osallistua kaikki Suomessa kauppatieteellistä koulutusta antavat yliopistoyksiköt. Tänä vuonna opetuspalkinnon saajaa etsittiin teemalla Opetuksen ja tutkimuksen sekä elinkeinoelämän yhteys. Kilpailuesityksen voittajasta tekevät kylteriyhteisöt.

Voittoesityksen tehnyt kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Optimi ry perustelee valintaansa sillä, että Puusa on merkittävällä tavalla lyhyessä ajassa yhdistänyt osuustoiminnan opetuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyön kokonaisuudeksi, jota mikään muu yliopisto ei tarjoa. Keskeisessä roolissa ja käytännön esimerkkinä Puusan toiminnasta on Osuustoiminnan idea ja osuustoiminta yritysmuotona -opintojakso, johon idea syntyi vuonna 2011 Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelän kanssa käydystä kahvipöytäkeskustelusta.

– Ilman Juha Kivelää ja sittemmin kurssin käytännön toteutukseen mukaan tullutta Antti Varista kurssia ei olisi olemassa, joten kunnia kurssista kuuluu yhtä lailla heille kuin minullekin, luonnehtii palkinnon saanut Puusa.

Kurssilla on alusta asti ollut esillä monien eri alojen osuuskuntia, joiden kanssa tehtävää yhteistyötä Puusa kiittelee vuolaasti.

– Kurssi on pyörinyt nyt viisi vuotta, ja innostus ja sen myötä tekeminen vain lisääntyvät. Tämän tyyppistä yliopiston ja elinkeinoelämän yhteistyömallia pitäisi hyödyntää kaikissa yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa, Puusa sanoo.

– Opetuspalkinnon saaminen on minulle henkilökohtaisesti todella huikea asia ja merkittävä tunnustus. Pidän sitä arvossa myös siksi, että sen myötä tärkeä osuustoimintateema tulee nostetuksi keskusteluun. Siinä on kyse meille kaikille suomalaisille yhteisestä asiasta, ylisukupolvisesti yhdessä saavutetusta, omistamasta ja hallinnoimasta ankkurivarallisuudesta, jota vaalimalla meillä on tulevaisuudessakin eväät säilyttää Suomi tasa-arvoon perustuvana hyvinvointivaltiona. Meidän missiomme kurssilla on jakaa tietoa ja lisätä ymmärrystä ja kiinnostusta tästä valtavan merkittävästä ja kaikkia koskettavasta teemasta, josta sen kiistattomasta vaikuttavuudesta huolimatta tiedetään ja puhutaan todella vähän, Puusa sanoo.

Myös opiskelijat ovat ottaneet kurssin innolla vastaan. Kurssi on poikinut lukuisia kandidaatti- ja pro gradu -tutkielmia. Lisäksi aiheen ympärille on rakentunut aktiivinen ja alati kasvava tutkimusryhmä, jossa muun muassa Antti Varis työstää osuustoiminta-aiheista väitöskirjaansa Puusan ohjauksessa. Kurssin myötä syntyi lisäksi vuoden mittainen osuustoiminnan tunnettuutta käsittelevä hanke, ja jatkoa on luvassa, sanoo Puusa.

Vuodesta 1998 alkaen jaettu Suomen Ekonomien opetuspalkinto luovutettiin Puusalle kauppatieteellisen alan valtakunnallisessa tapaamisessa Vaasan yliopistolla 23. elokuuta.

– Voittajalle voitosta ilmoittaminen on minulle aina yhtä iloinen asia. Omakin taustani on opiskelijajärjestöissä, jonka vuoksi pidän opiskelijoiden esityksiin perustuvia palkintoja aina todella isoina asioina. Tuntuu, että näissä päästään lähelle todellista opetuksen laatua, joka usein jää varjoon, kun puhutaan koulutusjärjestelmistä, sanoo Suomen Ekonomien koulutuspoliittinen asiamies Suvi Eriksson.

Lisätietoja:

Anu Puusa, apulaisprofessori, kauppatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, p. 0504423376, anu.puusa(at)uef.fi

Suvi Eriksson, koulutuspoliittinen asiamies, Suomen Ekonomit, p. 0408488935, suvi.eriksson(at)ekonomit.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa