UEF: Juha Töyräs lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan osa-aikaiseksi professoriksi

Juha Töyräs on valittu lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan osa-aikaiseksi (60 %) professoriksi ajalle 16.12.2015 – 31.12.2017. Professuuri on jatkoa samalle aikaisemmalle tehtävälle, jossa Töyräs on toiminut vuodesta 2010. Töyräs toimii edelleen myös ylifyysikkona (40 %) Kuopion yliopistollisen sairaalan Kuvantamiskeskuksessa.

Juha Töyräs on toiminut professorina ja ylifyysikkona vuosina 2008–2009, fyysikkona 2007–2008 ja apulaisfyysikkona vuosina 2004–2007 Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Hän on myös toiminut tutkijakokelaana Puolustusvoimissa vuonna 2004, tutkija-opettajana Kuopion yliopistossa vuonna 2003, post-doc -tutkijana vuosina 2001–2002 ja apulaisfyysikkona Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2004–2007.

Juha Töyräksen tutkimus painottuu tuki- ja liikuntaelinsairauksien diagnostiikkaan liittyvään fysiikkaan ja menetelmäkehitykseen. Tutkimuksen tärkeänä tavoitteena on perustutkimuksen synnyttämien innovaatioiden kehittäminen kohti niiden diagnostista käyttöä. Hän on julkaissut aiheeseen liittyen yli 150 kansainvälistä tieteellistä artikkelia ja ohjannut 22 väitöskirjaa.

Töyräksen painolaatuinen kuva löytyy osoitteesta https://kuvapankki.uef.fi/A/UEF+kuvahakemisto/8988?encoding=UTF-8

Lisätietoja: Juha Töyräs p. 040 355 2026, juha.toyras@uef.fi

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa