UEF: Kansainvälisen koulutusalan GESS Education Awards 2018 -tapahtuman pääpalkinto Aleksi Komulle ja Sanna Metsälälle

Savonlinnan normaalikoulun lehtori Sanna Metsälä ja IT-suunnittelija Aleksi Komu voittivat kansainvälisen koulutus- ja messutapahtuman GESS Education Awards 2018 pääpalkinnon ”Paras opetusteknologian käyttö/elearning” -kategoriassa eilen keskiviikkona Dubaissa.

Metsälä ja Komu kertovat, että Savonlinnan normaalikoulussa tehty työ on ainutlaatuista maailmassa ja oppimisen digitalisointi on tehty tavalla, johon muut vasta pyrkivät.

– Keskiössä ovat olleet tulevaisuuden taidot. Henkilökohtaiset laitteet ovat mahdollistaneet koulukulttuurin muutoksen ja systemaattisen pedagogiikan kehittämisen Metsälä tiivistää.

Komu kertoo, että tällä hetkellä Savonlinnan normaalikoulussa kokeillaan ja kehitetään tekoälyn ja yhdistetyn todellisuuden mahdollisuuksia osana oppimista ja opettamista.

Molemmat iloitsevat Suomen näkyvyydestä GESS-tapahtumassa. Aleksi Komun mukaan tunnelmat ovat Dubaissa olleet aivan mahtavat.

– Suomea ja Suomen opetussuunnitelmaa todella arvostetaan maailmalla. GESS-koulutustapahtuman järjestäjät ovat toivoneet yhteistyötä kanssamme Suomen näkyvyyden lisäämiseen ensi vuoden tapahtumassa, kertoo Sanna Metsälä.

GESS on vuosittainen kansainvälinen koulutusalan messutapahtuma, joka kokoaa yhteen kaikkien alojen koulutusosaajia yli 90 maasta. Messut järjestettiin 27.2.–1.3.2018 Dubain World Trade Centerissä, Arabiemiraateissa. Messujen yhteydessä järjestetään GESS Awards, koulutusalan oscareiksikin kutsuttu palkintogaala. GESS Awardsissa palkittiin eri kategorioissa koulutusalan parhaat toimijat.

Lisätietoja:

Lehtori Sanna Metsälä, sanna.metsala(at)uef.fi, 050 440 0130

IT-suunnittelija Aleksi Komu, aleksi.komu(at)uef.fi, 050 567 2458

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa