UEF: Kutsu medialle: Asiantuntijat kertovat rakennusterveydestä Kuopiossa 10.-11.11.2016

Koulutuksen päätösseminaari: rakennusterveysalan asiantuntijoita valmistumassa   

Kuopiossa toteutetaan 10.–11. marraskuuta rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen (RTA) päätösseminaari, johon median edustajilla on vapaa pääsy. Seminaarissa etsitään ratkaisuja sisäilmaongelmiin ja pohditaan koulutuksen vastuullisen vetäjän Jukka-Pekka Kärjen johdolla sitä, miten asumisterveysasetuksen myötä uudistunut koulutus vastaa ajan haasteisiin.

Esiteltävissä ajankohtaisissa opinnäytetöissä on paneuduttu sisäilmaongelmiin ja kiinteistöjen tutkimiseen, korjaustapoihin, korjausten onnistumiseen ja vaikutuksiin käyttäjien oireiluun. Monissa töissä korostuu perusteellisten kuntotutkimusten, ilmanvaihdon ja painesuhteiden hallinnan sekä hallitsemattomien vuotoilmareittien tunnistamisen merkitys altistumisen arvioinnissa. Uusia toimintamalleja on kehitetty uusien ja vanhojen rakennusten asuntokaupan reklamaatioprosessien haasteisiin.

Seminaarissa kuullaan myös asiantuntijapuheenvuoroja ylitarkastaja Vesa Pekkolalta Sosiaali- ja terveysministeriöstä, eritysasiantuntija Anne Korvelta Senaatti-kiinteistöstä sekä tiimipäällikkö Heidi-Johanna Jokelaiselta Finnish Consulting Group Oy:sta.

Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate on VTT Expert Services Oy:n hyväksymä rakennusterveysasiantuntija- (RTA) ja sisäilma-asiantuntijakoulutusta (SISA) järjestävä oppilaitos. Seminaari on rakennusterveysasiantuntijan pätevyyteen valmentavan täydennyskoulutuksen päätösseminaari, missä kohtaavat valmistuvat ja juuri opintonsa aloittaneet opiskelijat.

Seminaari järjestetään torstaina ja perjantaina 10.-11.11.2016 klo 9:30 alkaen Itä-Suomen yliopistolla Snellmaniassa, sali SN200, Yliopistonranta 1 E, 2 krs. Kuopio.  

Tutustu tarkempaan ohjelmaan ja ajankohtaisiin opinnäytetöiden aiheisiin http://www.uef.fi/web/aducate/-/10-11-11-2016-rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen-paatosseminaari-kuopio  

Sivulla julkaistaan myös opinnäytetöiden tiivistelmät viikolla 45.

Lisätietoja : suunnittelija Tiina Pyrstöjärvi, 040 355 3921, tiina.pyrstojarvi@uef.fi  

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa