UEF: Kutsu medialle: XIII Valtakunnalliset Rapupäivät

Paikka: Sali 1036, Tietoteknia, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus
Aika: to 12.11.2015 klo 10–16

TÄMÄN VUODEN TEEMANA KOTOPERÄISET JA VIERASLAJIT – MITÄS NIILLE TEHDÄÄN?

XIII Valtakunnallisten Rapupäivien erityisteemana on Euroopan Unionin säädös 1143/2014 EU:n kannalta haitallisten vieraslajien kohtelusta. Tällä hetkellä tilanne on se, että EU on listannut täpläravun kyseessä olevan säädöksen liitteen 50-listalle. Tämä tarkoittaa uudenlaista, tiukkaa suhtautumista täpläravun leviämiseen ja levittämiseen, ja ehkä muutoksia muutamaan muuhunkin täplärapuun ja raputalouteen liittyvään seikkaan. Rapupäivillä keskustellaan aiheesta iltapäivän istunnon aikana ja alustusten päätteeksi.

Rapupäivien tarkoituksena on saattaa tutkijat ja toteuttajat yhteen keskustelemaan suomalaisesta raputaloudesta. Rapupäivillä esitellään rapututkimuksen viimeisiä tuulia ja ideoita ja pohditaan tiedon soveltamista käytännön ongelmien ratkaisuun. Tänäkin vuonna on myös kansainvälistä painotusta, sillä esitelmöitsijöitä on paikalla nykytiedon mukaan ainakin Dr Lennart Edsman Ruotsin maatalousyliopistosta. Osa ohjelmasta onkin siten englannin kielellä.

Rapupäivät ovat avoimet kaikille ravusta kiinnostuneille päättäjille, tutkijoille, asiantuntijoille, toimijoille sekä kaiken lisäksi savolaisille, ja seminaariin on vapaa pääsy.

Rapupäivien järjestelyistä vastaa Raputietokeskus ry yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Järjestelyissä auttaa myös LIFE+ RapuKamu -hanke (LIFE12 INF/FI/233) sekä Pohjois-Savon ELY -keskus.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Japo Jussila, p. 040 542 8982, japo.jussila@uef.fi

Ohjelma

klo 10–13

J. Jussila: Saimaan täpläravut – kokemuksia 7 vuoden ajalta
H. Kokko: Rapuruton monimuotoisuudesta
J. Makkonen: Jokiravun perimä on yllättävän kapea: CO1 -geenin tarina

12.30–13.30 Lounas

13.30–16.00

L. Edsman, Ruotsin maatalousyliopisto: Swedish standpoint on signal crayfish issues
Paneeli ja yleiskeskustelu aiheesta: täplärapu vieraslajina, mikä voisi olla käytännön tilanne

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa