Uniongelmat urheilijoilla yleisiä, mutta hyvin korjattavissa

Huippu-urheilijoiden uniongelmat ovat oletettua yleisempiä, mutta tilanne on usein korjattavissa varsin pienillä, systemaattiseen uniasioiden selvitykseen perustuvilla muutoksilla. Arvostetussa Journal of Sports Science -lehdessä julkaistu suomalaistutkimus osoittaa ensimmäistä kertaa selkeästi, että urheilijoiden nukkumista voidaan parantaa systemaattisella toiminnalla.

Itä-Suomen yliopiston ja Oivauni Uniklinikan toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin 107 ammattiurheilijan nukkumista kyselyn avulla. Kaikille järjestettiin yleisluonteinen opastus parempaan nukkumiseen. Tämän lisäksi ne urheilijat, joilla havaittiin kyselyn perusteella merkittävää uniongelmaa, läpikävivät unilääkärin tutkimukset ja heille tehtiin yksilöllinen hoitosuunnitelman uniongelman korjaamiseksi.

Tutkimuksessa havaittiin joka neljännellä urheilijalla merkittävää ongelmaa nukkumisessa, kuten nukahtamisvaikeuksia, kuorsaamista tai unenaikaisia hengityskatkoksia. Uni jäi useimmilla liian lyhyeksi ja joka kuudes käytti pelikaudella säännöllisesti uni- tai nukahtamislääkkeitä. Kaikki kokivat hyvän nukkumisen tärkeäksi terveydelleen ja kolme neljästä ilmoitti lisäinformaation paremmasta nukkumisesta parantavan myös heidän urheilusuoritustaan. Tutkimus osoitti, että yleisluontoinen opastus parempaan nukkumiseen ja tarvittaessa tarkemmat tutkimukset ja yksilöllinen hoitosuunnitelma paransivat merkittävästi urheilijoiden nukkumista.

– Nukkumalla menestykseen, heittää tutkimuksen vetäjänä toiminut unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto.

Hänen mukaansa urheilun huipulle pääseminen vaatii lahjakkuutta sekä kykyä harjoitella kovaa ja palautua. – Virkistävä palautuminen edellyttää kuitenkin hyvää nukkumista.

Urheilijoiden unta ei ole tieteellisesti vielä paljon selvitetty, mutta aiemmissakin tutkimuksissa heillä on havaittu haasteita nukkumisessa.

Tuomilehto on huolehtinut viimeisten neljän vuoden aikana yli 500 suomalaisen huippu-urheilijan paremmasta nukkumisesta. Viime aikoina hän on työskennellyt HJK:n, Jokereiden ja Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön Rion olympialaisiin tähtäävien urheilijoiden sekä Hiihtoliiton Lahden MM-kisaehdokkaiden kanssa.

Unihäiriöt ovat muillakin kuin urheilijoilla niin yleisiä, että ne luokitellaan jo kansansairauksiksi. – Huonon nukkumisen haitallisista vaikutuksista elimistöömme ja toimintakykyymme on jo vankkaa tutkimusnäyttöä, joten ratkaisuja tarvitaan, toteaa Tuomilehto, joka on yksi harvoja päätyönään unihäiriöpotilaita hoitavia lääkäreitä Suomessa.

Tuomilehdon aiemmin johtama tutkimus osoitti ensimmäisenä maailmassa terveellisten elämäntapojen hyödyn uniapnean hoidossa. Tulokset johtivat uniapnean hoitosuositusten muuttamiseen ympäri maailmaa.

Lisätietoja:

Henri Tuomilehto, dosentti, Oivauni Uniklinikka ja kliinisen ravitsemustieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto, p. +358405945068, henri.tuomilehto@oivauni.fi

Tutkimusartikkeli: Tuomilehto H, Vuorinen VP, Penttilä E, Kivimäki M, Vuorenmaa M, Venojärvi M, Airaksinen O, Pihlajamäki J. Sleep of professional athletes: Underexploited potential to improve health and performance. J Sports Sci. 2016 May 13:1-7.

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa