Wallenbergin säätiöltä lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle

Marcus Wallenbergin Liiketaloudellinen Tutkimussäätiö on lahjoittanut 70 000 euroa Itä-Suomen yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. Lahjoitus kasvattaa yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjan kokonaiskertymän reiluun 2 miljoonaan euroon.

– Wallenbergin säätiön lahjoitus edistää merkittävällä tavalla koko kauppatieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteiden vahvistamista Itä-Suomen yliopistossa, toteaa kauppatieteiden laitoksen johtaja Matti Turtiainen.

– Itä-Suomen yliopisto aloitti kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin maisteriohjelman vuonna 2014. Maisteriohjelmassa yhdistyy hyvin Wallenbergin säätiön tavoitteet. Maisteriohjelma ja siihen liittyvä yritysyhteistyö on lähtenyt erinomaisella tavalla käyntiin.

Wallenbergin säätiön tarkoituksena on edistää koulutusta ja tutkimusta yritysjohdon toimialueella, ensisijaisesti Suomessa mutta myös kansainvälisissä yhteyksissä. Vuonna 2015 säätiö jakoi apurahoja ja muita avustuksia noin 1,1 miljoonalla eurolla.

Lisätietoja:

Itä-Suomen yliopisto, professori Matti Turtiainen, puh 050 527 7015

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Yliopiston toiminnassa korostuu monitieteisyys. Opetusta on yli sadassa pääaineessa. Tasokkaan opetuksen lisäksi yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen nykyaikaisen opiskeluympäristön, jota kehitetään jatkuvasti. Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yliopistossa on noin 15 000 opiskelijaa ja se työllistää lähes 2 800 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto
    Joensuu / Kuopio / Savonlinna
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio
  • Savonlinnan kampus
    Kuninkaankartanonkatu 5-7, PL 86, 57101 Savonlinna

Tilaa