Asko Saviahon postikorttikokoelmien helmiä

Report this content

70 vuotta täyttävän entisen pääjohtajan kokoelmista näyttely Postimuseoon

Postimuseon Kujakäytävällä on esillä 20.5.–21.8.2011 Asko Saviahon, Suomen Postin entisen pääjohtajan, korttikokoelmista koottu näyttely. Näyttely esittelee avajaispäivänä 70 vuotta täyttävän Saviahon keräämiä kortteja useasta eri näkökulmasta.

Asko Saviaho on postikorttien ja keräilyn ystävä, jonka hänen ystävänsä ja työkaverinsa hyvin tietävät. Saviaho on säästänyt lähes kaikki hänelle tulleet tervehdykset vuosien varsilta. Paitsi postikortteja, niin säästöön on jäänyt suuri joukko kirjekuoria ja monia muitakin asioita, joihin sisältyy muisto.  

Frama-automaattien käyttöönotosta vuodesta 1982 lähtien Saviaho on lähettänyt itselleen Frama-automaattimerkeillä varustettuja postikortteja, joita hänelle on kertynyt yli 2000 kappaletta. Näyttelyssä on mukana muun muassa kaksi harvinaista 1.4.1982 ensipäivänleimattua korttia. 

Saviaho sai vuonna 1991 täytettyään 50 vuotta postilaisilta noin 3000 onnittelukorttia tervehdyksineen. Näyttelyssä on otos näitä kortteja.  Pääsääntöisesti kortit olivat yksityisten ihmisten lähettämiä, mutta mukaan mahtui myös Postin eri yksiköiden tervehdyksiä.

Postikorttitaitelija Osmo Omppu Omenamäki on muistanut ystäväänsä Saviahoa lukuisilla postikorteilla. Näyttelyssä olevien korttien idea on Ompun käyttämä titteli Saviahosta. Titteleitä korteista löytyykin tirehtööristä vapaaherraan.

Lisätietoja antaa Postimuseon projektisuunnittelija Helena Pärssinen puh. 020 451 4775 tai helena.parssinen@posti.fi tai Asko Saviaho puh. 040 050 3330 tai asko.saviaho@pp.inet.fi

Multimedia

Multimedia