Eduskuntavaalien ennakkoäänestys posteissa alkaa

 

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 6. huhtikuuta ja jatkuu viikon ajan tiistaihin 12. huhtikuuta saakka. Ennakkoon voi äänestää 67 postissa eri puolilla Suomea, myös viikonloppuna. Postilla on pitkä kokemus ennakkoäänestyksen järjestämisestä jo yli 40 vuoden ajalta.

Ennakkoäänestyspostit sijaitsevat ympäri maata ja ennakkoäänestäminen on mahdollista missä äänestyspostissa tahansa, myös vieraalla paikkakunnalla. Ennakkoäänestyspostit tunnistaa helposti ovessa olevasta opasteesta.

Vaalilain mukaan kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Kukin kunta on päättänyt itse alueellaan olevien ennakkoäänestyspaikkojen määrän ja sijainnin. Vaihtoehtoisesti tai postien lisäksi kunnat voivat järjestää ennakkoäänestyksen itse muissa kunnan päättämissä paikoissa, esimerkiksi virastoissa tai kirjastoissa.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 17.4. Vaalit toimitetaan joka neljäs vuosi, edellisen kerran eduskuntavaalit pidettiin 2007.

Äänestyspostit auki myös viikonloppuna 9.-10.4.

Posti tarjoaa äänestäjille hyvät mahdollisuudet käyttää äänioikeuttaan ennakkoon. Kolmena ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä eli keskiviikkona 6.4., torstaina 7.4. ja perjantaina 8.4. ennakkoäänestyspostit ovat auki kyseisen postin normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Viikonloppuna 9-10.4. ennakkoäänestyspostit ovat auki kello 10-16. Kahden viimeisen ennakkoäänestyspäivän aikana eli maanantaina 11.4. ja tiistaina 12.4. ennakkoäänestyspostit aukeavat myymälän normaalin aukioloajan mukaan, ja kaikki ennakkoäänestyspostit pitävät ovensa auki molempina päivinä kello 20:een asti (poikkeuksena Pietarsaaren posti klo 19:ään asti).

Ennakkoäänestyspostien ja myös muiden ennakkoäänestyspaikkojen sijaintia ja aukioloa asiakkaat voivat tiedustella oikeusministeriön vaalipalvelunumerosta 0800 9 4770 (suomeksi), 0800 9 4771 (ruotsiksi) tai verkkopalvelusta www.vaalit.fi . Kaikki ennakkoäänestyspostit löytyvät myös osoitteesta www.posti.fi/ennakkoaanestys.

Ennakkoon äänestäminen on vaivatonta. Mukaan tarvitset virallisen kuvallisen henkilöllisyysasiakirjan, esimerkiksi passin tai ajokortin.

Lisätietoja: Itella MediaDesk puh. 020 452 3366

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa