Ilmalaiva Graf Zeppelin laskeutuu Postimuseoon

Postimuseo avaa näyttelyn Graf Zeppelin – ilmojen jättiläinen 23. päivänä huhtikuuta. Näyttely kertoo mannerten välisen lentomatkailun uranuurtajan Graf Zeppelinin Helsingin vierailusta 80 vuotta sitten. Zeppelinin vierailua Helsingissä voi verrata kansainvälisen megatähden vierailuun nykyisin. Se aiheutti valtavan mediakohun ja sai liikkeelle kymmeniä tuhansia ihmisiä. Zeppelinin kunniaksi painettuun postimerkkiin pääsi pujahtamaan virhepainama, josta tuli Suomen kuuluisin, kansainvälisestikin haluttu harvinaisuus. Näyttely on esillä 8.8.2010 saakka. Graf Zeppelin – ilmojen jättiläinen -näyttely valottaa ilmalaivan vierailun valmisteluita, matkustamista ilmalaivalla, sen toimintaperiaatteita ja tärkeitä vaikuttajia ilmalaivan takana. Mukana on luonnollisesti kertomus Zeppelin-lisäpainaman synnystä ja virhepainamasta sekä arvokkaita filateelisia Zeppelin-kokoelmia. Näyttelyyn on lainattu materiaalia Saksasta Friedrichshafenin Zeppelin-museosta. Nykyisen Ruotsin-laivan kokoisen Graf Zeppelinin vierailun valmistelut olivat massiiviset. Lehdistössä annettiin kaupunkilaisille ohjeita muun muassa ruuhkien ja paniikin välttämiseksi. Ilmalaivan oli tarkoitus laskeutua Viikkiin Latokartanon pellolle. Laskeutuminen ei kuitenkaan onnistunut navakan, puuskittaisen tuulen vuoksi. Osa Graf Zeppelinin matkustajista oli suunnitellut jäävänsä pois Helsingissä ja kymmenen matkustajaa oli astumassa ilmalaivaan Helsingistä. Zeppelin-yhtiö sai merkittävät tulot postin kuljetuksesta. Graf Zeppelinin kyytiin nostettiin Suomesta liki 8500 kirjettä ja postikorttia. Suomen postilaitos ei ennättänyt painaa täysin uutta Zeppelin-postimerkkiä vaan jo julkaistun 10 markan Saimaa merkin päälle painettiin lisäpainama Zeppelin 1930. Arkkeja painettiin 500 kappaletta. Inhimillisen erehdyksen vuoksi jokaiseen sadan merkin arkkiin pääsi kuitenkin vahingossa yksi merkki, jossa luki Zeppelin 1830. Melko pian virheen huomaamisen jälkeen postilaitos veti merkit pois myynnistä. Näyttely on tekstitetty suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi. Näyttelyyn liittyy asiantuntijaluentoja ja -opastuksia. Postimuseo sijaitsee Helsingin pääpostitalossa, Asema-aukio 5 H. Museo on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10–18 ja viikonloppuisin kello 12–17. Lisätietoja antaa Postimuseon johtaja Petteri Takkula puh. 020 451 4766 tai petteri.takkula@posti.fi. Tiedotusmateriaali on saatavana osoitteesta www.posti.fi/postimuseo/media/2010/grafzeppelin.html

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa

Liitteet & linkit