Itella Posti tuo suomalaisille uuden tavan lähettää ja vastaanottaa paketteja

SmartPOST-pakettiautomaatit otetaan käyttöön keväällä

 

Itella Posti tuo tänä keväänä palveluvalikoimaansa uuden tavan lähettää ja vastaanottaa paketteja. Ensimmäiset viisitoista SmartPOST-pakettiautomaattia otetaan käyttöön kevään aikana pääkaupunkiseudulla. 

SmartPOST-palvelukonseptissa pakettien lähettäminen ja toimittaminen perustuvat itsepalveluperiaatteella toimiviin pakettiautomaatteihin sekä verkko- ja etäkauppaan.

Virossa menestyksen saavuttanut palvelu otetaan käyttöön tänä keväänä myös Suomessa, aluksi pääkaupunkiseudulla. Palvelukonseptin laajentamisesta päätetään myöhemmin.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme heidän toivomiaan joustavia ja helppokäyttöisiä palveluja. Pakettiautomaatit ovat käytössä viikon jokaisena päivänä ja täydentävät hienosti olemassa olevaa palveluvalikoimaamme sekä kuluttaja- että yritysasiakkaille.  Automaattien käyttöönotto on osa pakettien noutopisteverkon laajentamissuunnitelmaa, Itella Postin Pakettipalveluiden johtaja Aku Happo kertoo.

Automaatit sijoitetaan vilkkaille asioimispaikoille kuten ostoskeskuksiin, ja näin asiakkaat voivat noutaa paketin kätevästi muun asioinnin yhteydessä.

– E nsimmäiset Prismojen yhteyteen tulevat automaatit avautuvat Itäkeskuksen, Kannelmäen ja Viikin Prisma-keskuksiin. Automaattien sijoittamista ketjumme muihin toimipisteisiin tutkitaan ja pyritään toteuttamaan ripeästi vuoden 2011 aikana, kertoo Hok-Elannon liiketoimintajohtaja Veli-Matti Liimatainen .

Palvelu tukee verkkokaupan kehittymistä

SmartPOST-palvelussa on kyse siitä, että tilatessaan tuotteita verkkokaupasta, asiakas valitsee pakettinsa noutopaikaksi itselleen sopivimman sijaitsevan automaatin. Kun paketti on saapunut automaattiin, asiakas saa matkapuhelimeensa lokerokoodin sisältävän tekstiviestin. Lokerokoodi näppäillään pakettiautomaatilla ja paketin saa lokerosta sen avautuessa. Myös pakettien lähettäminen ja maksaminen automaatin kautta onnistuvat.

Automaattien suunnittelussa ja käyttöönotossa on huomioitu verkkokauppiaiden tarpeet.

Tälläistä konseptia on kaivattu tukemaan verkkokaupan kasvua. Yksi automaateista sijoitetaan myymälämme yhteyteen Ruoholahteen, sanoo puolestaan Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä .

Itella hankki SmartPOST-palvelukonseptin omistukseensa viime vuonna Virossa, jossa palvelusta on lyhyessä ajassa tullut hyvin suosittu. Palvelua on käyttänyt Virossa jo yli 140 000 asiakasta ja sillä on noin 25 prosentin markkinaosuus Viron kuluttajapakettien jakelumarkkinoista.

Lisätietoja:
Johtaja Aku Happo, Itella Posti Oy, Pakettipalvelut, puh. 040 562 7065
LiiketoimintajohtajaTommi Sunikka, Itella Posti Oy, Pakettipalvelut, puh. 0400 948 953

Itellan MediaDesk palvelee toimittajia numerossa 020 452 3366 arkisin klo 8.30 - 16.30.
Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön on saatavissa Itellan Media-osiosta, www.itella.fi/media > Kuvapalvelu ja logot

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jossa on työntekijöitä 18 000 ja liikevaihto vuonna 2009 oli 900 miljoonaa euroa. Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmä on osa Itella-konsernia.

Yrityksestä

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia